Kaupunkistrategia 2025, liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2015–2020, liikennejärjestelmä 2030, kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma 2030. Näiden kaikkien opusten visioissa ja tavoitteissa kerrotaan eri sanakääntein, että Rovaniemestä halutaan tehdä edistyksellinen kävely- ja pyöräilykaupunki.
Pari vuotta sitten julkaistu Omin voimin liikkeelle! Rovaniemen kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma 2030 visioi muun muassa näin: ”Kävely ja pyöräily ovat keskeinen osa Rovaniemen imagoa: Kaupungin strategiset tavoitteet nojaavat vahvasti kävelyn ja pyöräliikenteen edistämiseen. Rovaniemi kuuluu suomalaisten pyöräilykaupunkien eliittiin ja tunnetaan kansainvälisesti vahvana talvipyöräilyn edistäjänä.”
Toistaiseksi ei vaikuta siltä, että kaupunki olisi hirveästi ainakaan talvista kulkemista edistänyt. Samat, jokavuotiset ongelmat ovat tänäkin talvena arkitodellisuutta.
Aamulla auraamatonta kevyenliikenteen väylää pitkin töihin veivatessa motivaatio tahtoo kadota. Ketutuksen tunnetta vahvistavat ajoradan aurauksessa pyörätielle lentäneet jäänmurikat tai tiivis sohjo, jossa ei tahdo päästä eteenpäin jämerälläkään maastopyörällä. Houkutus siirtyä polkemaan ajoradalle on suuri. Jos yöllä on tullut reippaammin lunta, pyörä jää herkästi kotiin, koska kokemus on opettanut, että väylällä odottaa umpihanki. Hyvinvointini edistämisen sijasta päädyn tupruttamaan pakokaasuja ilmaan.
Meillä on talviset olosuhteet suuren osan vuodesta. Silti vaikuttaa siltä, että arkista liikkumista muulla kuin autolla pidetään talvisin marginaali-ilmiönä. Talvipyöräily lienee luokiteltu ihan hihhulitouhuksi.
Jos erinomaiset ja erittäin tavoittelemisen arvoiset visiot kävely- ja pyöräilykaupunkien eliittiin kuulumisesta todella halutaan toteuttaa, tulisi jo siirtyä sanoista tekoihin.