Maanantaiaamuna sipsutin tavalliseen tapaani töihin Lordinaukion läpi, kun huomioni kiinnittyi omituiseen ruutupaitaan aukion penkillä.
Miehen asento oli epämukava: hän istui, mutta pää roikkui säärien välissä niin, että päälaki hipoi katukivetystä. Veri näytti pakkautuneen päähän ja olemus vaikutti vetelältä.
Hissuttelin miehen selän takaa vaivihkaa, katse kaiken aikaa nuokkuvassa hahmossa. Pohdin, nukkuuko hän humalaansa vai onko kyseessä oikeasti hätätilanne.
Sisimmissäni tiesin, että kaverin kunto olisi käytävä tarkistamassa. Silti odotin, että joku muu lähestyisi nuokkujaa ensin.
Ihmisten haluttomuudesta auttaa ja aivan suorasta välinpitämättömyydestä on tehty havaintoja pitkään. Tilannetajuttomuus on edennyt jopa niin pitkälle, että Liikenneturva on katsonut aiheelliseksi muistuttaa toimintaohjeet onnettomuuspaikalle saapuville: hädässä olevia pitää auttaa, ei kuvata.
Arkisempia tapauksia ovat ne, joissa loukkaantunut on ohitettu, vaikka tämä olisi istunut keskellä kulkuväylää. Tienposkeen jäänyttä autoilijaa ole pysähdytty auttamaan tai kaatunutta vanhusta nostettu ylös.
Olisi syytä pohtia, mitkä seikat antavat omatunnolle luvan ohittaa hätää kärsivän pysähtymättä. Jotkut ovat ehkä liian kiireisiä, osa omien ajatustensa sokaisemia. Ehkä toisten asioihin ei haluta sekaantua.
Moni pelkää joutuvansa osalliseksi tilanteeseen, jossa saattaa joutua tekemään nopeita päätöksiä toisen ihmisen hengen edestä. Tilanteessa toimimista jarruttaa se, että pelkää tekevänsä jotakin väärin.
Auttaminen voi olla rivakampaa, jos kyseessä on ilmiselvästi akuutti tilanne. Epämääräisesti penkillä nuokkuvaa tai nurmikolla makaavaa on vaikeampi lähestyä: monia inhottaa puistoon sammuneeksi luultu ihminen.
Kyseessä voi kuitenkin olla sairauskohtaus, jonka juopunutkin voi saada. Hengitysteiden tukkeutumista tai aivotärähdystäkään ei voi ulospäin nähdä.
Ohikulkijaa saattaa nolottaa, jos viranomaiset hälytetään paikalle niin sanotusti turhaan, vaikka avuntarpeenhan viime tilassa arvioi hätäkeskuksen koulutettu henkilökunta.
Katselin, kuinka kymmenkunta ihmistä ohitti aukiolla nukkuvan päätään kääntämättä. Lopulta rohkaistuin ja menin itse herättelemään penkille luhistunutta miestä, vaikka pelkäsinkin ylireagoivani tai häiritseväni.
Hetken ravistelun jälkeen nukkuja virkosi. Tiedustelin, vieläkö jalat kantavat kotiin asti, ettei tarvitsisi auringossa paahtua.
”Kannattaa mennä selälleen makaamaan. Tuo on huono asento niskoille”, tokaisi toinen paikalle pysähtynyt.
Auttaminen ei vaadi paljoa: riittää, että pysähtyy ja tarjoaa apua. On inhimillistä lähestyä nuokkuvaa ja kysyä, onko tällä kaikki hyvin.
Mikään edellämainituista ei oikeuta jättämään toisia heitteille.
Kirjoittaja on Uuden Rovaniemen toimittaja.