Tulevaisuutta on tunnetusti hankala ennustaa, enkä minäkään olisi kymmenen vuotta sitten uskonut, että sana ”reitti” kokee valtavan arvonnousun.
Ennen reittiongelmat olivat sen kaltaisia, että polku kuluu liikaa tai kasvaa umpeen. Minäkin olen kävellyt puhki tallotuilla lappilaisilla retkeilypoluilla ja miettinyt, olisiko kätevämpää mennä maasta irti hieraantuneen puun juuren yli vai ali. Yleinen ongelma on ollut myös rapistuvat opasteet. Niitä varten on haettu monet EU-rahat Lapissakin.
Nykyään reitit eivät ole vain merkittyjä polkuja, vaan rakenteita. Niitä pohjustetaan, päällystetään ja merkitään. Niitä rakennetaan suunnitelmallisesti ja huolletaan. Karttojen lisäksi tehdään usein myös reaaliaikainen huoltotietokanta.
Nykyaikainen reitti on lisäksi suunniteltu tiettyyn käyttötarkoitukseen: kävelyyn, pyöräilyyn, moottorikelkkailuun, hiihtoon tai koiravaljakkoajoon. Ja edelleen talvipyöräilyyn, talvikävelyyn, perinteisen tyylin hiihtoon, vapaan hiihtoon, koirahiihtoon, alamäkipyöräilyyn...
Koska kesä- ja talvireitit ovat erikseen, sama ura saattaa olla eri käytössä eri vuodenaikaan.
Kulkijalla voi olla täysi työ ymmärtää, mikä polku on kenenkin käyttöön suunniteltu. Kaiken huipentaa se, että lihasvoimin liikkuminen maastossa kuuluu jokamiehenoikeuksiin – ellei sitä ole erikseen rajoitettu.
Erilaisten reittien rakentaminen ei ole lainkaan turhaa. Päinvastoin se on erittäin hyödyllistä ja tarpeellista muun muassa turvallisuuden ja maaston kulumisen vuoksi.
Ongelma on, että polut ovat muuttuneet rakennetuiksi reiteiksi niin nopeasti, että tottumuksiin taipuvaisen ihmismielen on niihin työläs sopeutua. Oppimista on paljon. Minä en esimerkiksi tiennyt, että jalanjälkipainaumat talvipyöräilyreitillä voivat olla vaarallisia.
Ehkä tulevaisuudessa maastoreitit, niiden luokittelut, merkinnät ja käyttötarkoitukset ovat meille yhtä selviä asioita kuin jalkakäytävä, pyörätie, suojatie ja ajorata.
Oppimisen lisäksi kaipaamme toisten kunnioitusta. Reittejä pilataan sekä ajattelemattomuutta että täydellä tarkoituksella. Joillekin on huvi rällätä hiihtolatuja pitkin kelkalla. Osa taas rakastaa vedota siihen, että ”minulla on oikeus kulkea tässä, et voi kieltää”. Osa ajattelee, että toisen lajin reitille voi mennä, kunhan on valmis väistämään.
Toisen osapuolen eli harrastajien on puolestaan syytä muistaa, että kunnallisella reitillä on harvoin harrastusolot kuin olympia-areenalla. Kuuluu elämään, että vastaan tulee epätäydellisiä kanssakulkijoita. Todennäköisesti jopa joka päivä.