Kuusikymppinen rakennusmies saa sydänkohtauksen, jonka jälkeen lääkäri kieltää häneltä työnteon. Viranomaisilla on toisenlaiset mittarit, ja heidän mielestään mies on työkykyinen. Mies tipahtaa tukien ulkopuolelle eikä tilannetta helpota se, ettei hän osaa käyttää tietokonetta.
Riipaisevan tarinan kunnon miehestä byrokratian rattaissa kertoo brittielokuva I Daniel Blake , joka viime vuonna voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon.
Kotimaassaan elokuva herätti kiivasta keskustelua. Kaikki eivät uskoneet, että elokuvan tapahtumat voivat olla totta: että sosiaaliturvan säädökset ja niitä kirjaimellisesti noudattavat virkailijat voivat yhdessä synnyttää mustan aukon, joka nielaisee tavallisen ihmisen jälkiä jättämättä.
On montakin syytä, miksi Daniel Blakesta kertova elokuva pitäisi katsoa Suomessa juuri nyt. Näistä syistä voisivat todistaa esimerkiksi ne suomalaiset, jotka ovat joutuneet odottamaan viikkoja, että Kela käsittelee heidän toimeentulotukihakemuksensa. He tietävät, että myös Suomessa voi joutua elämään ilman rahaa, vaikka kuinka yrittäisi hoitaa asiansa.
Kiinnekohtia suomalaiseen todellisuuteen elokuvasta löytäisivät myös päättäjät, jotka parhaillaan suunnittelevat työttömien pakottamista entistä aktiivisempaan työnhakuun. Lakiesityksen mukaan työttömän pitäisi hakea kolmen kuukauden aikana vähintään kahtatoista työpaikkaa, jotta hän ei menettäisi työttömyyskorvaustaan.
Myös Daniel Blake joutuu hakemaan töitä, vaikka ei oikeasti pysty tekemään niitä. Työnhakupakosta seuraa töitä vain viranomaisille, joiden pitää valvoa, että työnhakija täyttää velvollisuutensa. Työnhakija ja työnantajat kohtaavat absurdeja tilanteita, mutta eivät toisiaan.
Daniel Blaken painavin sanoma liittyy siihen, miten ihmisiä kohdellaan. Elokuva kysyy, onko ihmisiä pakko nöyryyttää, vaikka he eivät tule toimeen omillaan, vaan tarvitsevat yhteiskunnan apua.
Nöyryyttäminen lähtee järjestelmästä ja sen rakenteista. Suomessa esimerkiksi juuri toimeentulotuen siirtäminen Kelalle on osoittautunut byrokraattiseksi rakenteeksi, joka on omiaan nöyryyttämään ihmisiä. Kelassa päätöksiä tekevät virkailijat, joilla ei ole sosiaalialan koulutusta ja jotka eivät pysty ottamaan huomioon tuenhakijan kokonaistilannetta. Vain pykälät ratkaisevat.
Nöyryyttäminen ei tee hyvää ihmisille eikä yhteiskunnalle. Sillä on tapana purkautua pahana olona ja pahoina tekoina.
Leena Talvensaari