Näky on jäänyt mieleeni. Ala-asteella koulussamme oli yksi mystinen paikka, jonne oppilailla ei ollut asiaa. Tai näin ainakin ajattelimme – tuskin nyt ketään olisi ovelta pois käännytetty.
En muista, millä asialla olin huoneeseen menossa, sillä siellä näkemäni tapahtuma on luultavasti vienyt sijaa pienen ihmisen muistissa. Ne nimittäin söivät siellä kakkua. Kakkua. Kesken koulupäivän.
Opettajien huoneeseen on myöhemmissäkin opinahjoissa aina liittynyt tiettyä mystiikkaa. Ovenraosta nähdyt väläykset ovat paljastaneet suuria paperipinoja ja lukuisia kahvikuppeja. Ala-asteen opettajien huone on silti se kaikkein mystisin.
Kakkuepisodin lisäksi siihen liittyy eräs toinenkin salaperäinen tapahtuma.
Ala-asteeni alkuvuosina koulussamme nimittäin oli käytössä manuaalinen soittokello ja muistelen sen sijainneen nimenomaan opettajainhuoneessa. Soittotyylistä pystyi tunnistamaan, kuka opettaja tunnille milloinkin kutsui.
Erään leirikoulun aikaan tapahtui jotain legendaarista. Käytäntönä oli, että niille oppilaille, jotka eivät olleet halunneet lähteä reissuun, järjestettiin korvaavaa toimintaa koululla. Yhden leirikoulun päätteeksi kuulimme koululle jääneiltä, kuinka he olivat itse saaneet soittaa välituntikelloa . Mikä kunnia. Me muut pääsimme "vain" Linnanmäelle. Ihan tylsää.
Kahdeksannella luokalla olin tet-harjoittelussa samaisella ala-asteella. Harjoitteluun kuului osana toki myös se, että pääsin opettajanhuoneeseen välitunteja viettämään. Vaikka kakkua ei ollut tarjolla, tuntui silti mukavalta päästä kurkistamaan huoneeseen ihan ajan kanssa.
Paitsi nyt kun tarkemmin muistelee, niin vietinhän minä siellä kokonaisen lukukauden ollessani neljännellä luokalla. Koulussamme oli silloin ennätyspaljon oppilaita, joten opettajat joutuivat pohtimaan ihan urakalla luokkatilojen riittämistä. Opettajanhuoneesta sitten löytyi sopiva kolo neljäs- ja kuutosluokkalaisille, meitä kun oli yhteensäkin vain kourallinen.