Ensin lähti Matti Nykänen, sitten Olli Lindholm.
Heidän takiaan Suomessa on parin viime viikon aikana puhuttu tavallista enemmän kuolemasta. Molemmat kuolivat yllättäen ja aivan liian varhain. Se on murheellista ja järkyttävää.
Ehkä pysäyttävintä molempien kohdalla on kuoleman äkillisyys. He olivat käyneet illalla nukkumaan, mutta eivät olleetkaan nähneet seuraavaa aamua.
Lehtitietojen mukaan Matti Nykänen oli jo parin päivän ajan tuntenut itsensä huonovointiseksi, mutta ei ollut hakeutunut lääkäriin. Moni meistä tietää vastaavia tapauksia. Varsinkin miehille on tyypillistä, että he saattavat vähätellä vaivojaan ja siirtää hoitoon hakeutumista, kunnes on liian myöhäistä.
Jos kahden keski-ikäisen miehen kuolemasta voi seurata jotain hyvää, niin toivottavasti se, että niin miehet kuin naisetkin kiinnittävät enemmän huomiota epämääräisiin oireisiinsa. Hyväksi koettu kuntokaan ei välttämättä suojaa esimerkiksi sydäninfarktilta.
Kysyin kuoleman portilla käyneeltä työkaverilta, onko hänen suhtautumisensa kuolemaan muuttunut. Kyllä on, hän vastasi.
"Ajattelen kuolemaa paljon enemmän kuin ennen. Iltaisin nukkumaan mennessä mietin, heräänkö enää aamulla."
Työkaveri tietää omasta kokemuksestaan, mistä kuolemassa on kyse: se voi tulla missä ja milloin vain etukäteen varoittamatta.
Meidän muiden tietoisuuteen tämä nousi Nykäsen ja Lindholmin kautta. Myös sen vuoksi heidän kuolemansa järkytti: se muistutti elämän arvaamattomuudesta, jonka haluamme unohtaa, mutta joka on totta meidän jokaisen kohdalla.
Arki vie mukanaan eikä kuolemaa voi ajatella jatkuvasti. Olisi ahdistavaa koko ajan pelätä omaa tai läheisten lähtöä.
Elämän ainutkertaisuus on kuitenkin hyvä tiedostaa edes silloin tällöin. Meillä on vain yksi elämä eikä uusintakierrokseen ole mahdollisuutta.
Tämä tuli esille myös vuoden takaisessa juttusarjassamme, jossa Lapin keskussairaalan työntekijät kertoivat arjestaan ja pohtivat elämän ja kuoleman kysymyksiä. He ovat oppineet työssään, että ikinä ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Sen vuoksi elämä kannattaa yrittää tehdä mahdollisimman mieleiseksi juuri nyt eikä vasta sitten joskus. Sitten kun -aikaa ei ehkä koskaan tule.
Tämä pätee myös ihmissuhteisiin. Ei ole pahaksi toisinaan kertoa läheisilleen, kuinka arvokkaita he ovat.