Kaupungista kaipaa välillä pois. Kun auto starttaa työviikon jälkeen, kaupungin valosaaste jää taa ja rauhoittava pimeys ottaa pian vallan. Taajamamerkin tuolla puolen harvakseltaan vastaantulevat talot erottaa jo kaukaa. Siellä, missä katuvalot eivät pala, ovat jouluvalot keskeinen ulkotilan valonlähde. Täällä, missä aurinkoa harvemmin näkee, niihin panostetaan painavasta syystä.
Arjen velvoitteet karisevat tajunnasta samaa tahtia, kun tuttu mökkipaikka lähestyy. Tämä lienee suomalaisista tuntemuksista suomalaisimpia. Kaipuu takaisin luontoon eli vain himpun verran kotia vähäisemmin mukavuuksin varustellulle mökille.
Vaikka tupa lämpenee sähköllä tuossa tuokiossa, on takan sytyttämisellä tärkeä osa rituaalissa, jossa palataan askel taaksepäin, kuin alkuperäisempään ihmisenä olemiseen.
Naavaisten oksien lomasta avautuvan järvinäkymän muistaa, vaikka ikkunasta näkyy pelkkää pimeyttä. Mikä parasta, kukaan ei sieltä katso takaisin. Korkeintaan metsän eläimet. Voi olla rauhassa.
Viimeistään puusaunan löylyjen, kenties saunaoluenkin jälkeen mieleen hiipivät ajatukset, että elääpä aina näin. Miksi emme muuttaisi maalle? Pois turhasta hälystä.
Koiranilman vuoksi aamupäivä kuluu takkatulen ääressä tunnelmoiden. Ajomatka kyläkauppaan kestää puolisen tuntia. Vaikka ostoslistan bratwurstia tai mozzarellaa ei löytynytkään, osuu hyllyiltä silmiin muita, yllättäviä tuotteita. Hinnatkin poikkeavat hieman totutusta.
Takaisin mökillä huomaamme juuston unohtuneen. Matka on liian pitkä uudelle reissulle. Kaupunkilainen ei osaa olla tarkkana, kun kaikki on aina lähellä.
Kun kaivattu lumisade viimein illansuussa tulee, on lähdettävä ulos. Otsalampun kanssa pimeällä tiellä käveleminen on katuvalovyöhykkeen asukkaalle aluksi outoa. Kun silmä tarkentaa kirkkaaseen valokeilaan, sokeutuu kaikelle katveesen jäävälle.
Ensimmäisen kilometrin tuntuu, että joku tulee takaa ja tarttuu selästä kiinni. Toisin kuin mökkipiha, tie on yleinen paikka. Yllättävän pelontunteen herättää kai tietoisuus toisen ihmisen mahdollisuudesta, ei itse pimeä.
Mutta eihän siellä ketään ole. Vähitellen valokeilassa vihmova lumi ja tietä reunustavat aurauskeppien heijastimet luovat rauhoittavan rytmin askelille. Muutama asuttu talokin tulee vastaan: reilulla kädellä ripoteltujen jouluvalojen loiste toimii turvallisena maamerkkinä vähitellen lumeen peittyvässä pimeydessä.
Seuraavana päivänä tien tuoreessa lumessa näkyy enää porojen jälkiä. Kaupungin ihmisten on aika palata kotiin.