Taas se alkoi, otsikoi Lapin Kansa viikonloppuna. Pelastuslaitos hälytettiin heikoilla jokijäillä kulkeneiden matkailijoiden perään. Onneksi – jälleen kerran – turistien ulkoiluretki onnistui. Kukaan ei hukkunut eivätkä kengätkään tainneet kastua.
Ennakoimaton elämys retkestä saattoi silti tulla. Rannalla vastassa oli pelastuslaitos, jonka mukaan matkailijoilla ei ollut hajuakaan siitä, että jäällä voisi olla vaarallista. Kuolemanvaarallista.
Rovaniemellä talvisen joen vaarallisuus on jo vakiopuheenaihe. On laitettu lippusiimaa ja aitaa, perustettu valvontapartioita ja pystytetty kylttejäkin.
Aidat ja kyltit ovatkin mitä tyypillisintä suomalaista turvallisuusosaamista. Kun on pystytetty kieltotaulu, asia on virallisesti hoidettu ja ainakin oma selusta turvattu.
Oikeasti tarvitaan muutakin. Onko englanniksi ja muilla kielillä kerrottu, että Ounaskoskessa on hengenvaarallinen virta kesät talvet? Onko selitetty, että jää voi toisessa paikassa kantaa ja toisessa paikassa pettää? Kertooko heikoista jäistä varoittava kyltti sen, että jokeen humpsahtamisessa vaarana ei ole kylmä kylpy vaan hukkuminen?
Skotlannissa lomaillessani kuolemanvaarakyltit huvittivat minua. Niistä minä Metsä-Lapin kasvatti luin, että hakkuutyömaan lähellä on vaarallista. Puu voi kaatua päälle ja sen alle voi kuolla.
Alaskassa kävin retkellä jäätiköllä. Kohde oli helposti saavutettava ja matkailun käyttöön valjastettu. Kuolemanvaara oli läsnä monessa ohjeessa ja opasteessa, vaikka minusta kulku oli turvallisempaa kuin lappilaisen ala-asteen pihalla 1990-luvulla. En kuitenkaan voi tietää, olisiko sää tai joku muu paikallinen luonnonvoima voinut olla vaaraksi.
Suomea, Lappia ja Rovaniemeä markkinoidaan ja hehkutetaan turvallisena maana, jossa arki sujuu pakkasessakin.
Muualta tulevat eivät voi tietää, että arjen turvallisuudessa on paljon opittua. En itsekään tullut sitä ajatelleeksi, ennen kuin matkailijoiden hölmöiltä kuulostavat päähänpistot alkoivat nousta uutisiin. Tiedämme, millainen lumi on liukasta tai mikä ero on viimalla ja pakkasella. Tiedämme, että pakkasessa puhelimen akku tyhjenee helposti ja että monet asiat toimivat kankeammin ja hitaammin kuin lämpimämmällä ilmalla.
Jos matkailija haluaa riskeerata henkensä hienon valokuvan vuoksi, sille emme välttämättä voi mitään. Voimme kuitenkin kertoa selvästi, missä pahimmat vaaranpaikat ovat.
Kieltokyltti ei luultavasti pidättele tunnollistakaan matkailijaa, jos päässä on säihkyvä mielikuva turvallisesta talven ihmemaasta, jossa jää kantaa ja revontulet lämmittävät. Mielikuvia ei niin vain selätetä, ja se pitää ymmärtää myös turvallisuusviestinnässä.