”Laitetaanko perinteiset vai saako suositella?” baarimikko tiedustelee, kun astelen puolisoni kanssa paikalliseen kapakkaan.
Baarimikko on oppinut tuntemaan naamamme ja makumme. Olemme käyneet pubissa aika monta kertaa iltapäivätuopillisella töiden jälkeen. Iltapäivätuoppi tarkoittaa herkkuolutta eli jotain tavallista hanakaljaa maukkaampaa ja kalliimpaa. Oluita otetaan yksi tai joskus harvoin kaksi, eikä koskaan alkoholin takia.
Baarimikko saa suositella. Hänellä on mielessä olut. Pidämme siitä varmasti, hän uskoo. Suositus osuu nappiin ja uusi oluttuttavuus loikkaa saman tien suosikkilistan kärkipäähän.
Tällaisesta palvelusta minä pidän. Sen takia suuntaan kyseiseen kapakkaan useammin kuin kilpaileviin pubeihin. Työntekijät osaavat suositella oluita, kun haluan vaikkapa jotain talvisen tummaa ja makeaa tai raikasta terassijuomaa.
Kaikissa kaupungin kapakoissa palvelu ei yllä samalle tasolle. Usein vastaus on yksisanainen, kun kaipaan kuvausta uuden oluen mausta. Pahimmassa tapauksessa baarimikko kommentoi vain, että ei itse tykännyt.
Lappilainen tarjoilukulttuuri saa kritiikkiä myös Lapin Panimon toimitusjohtajalta ja panimomestarilta Arturs Dutkalta . Matkailukaupungilla olisi siinä paljon parannettavaa, panimomestari totesi, kun haastattelin häntä lehtijuttua varten.
Dutkalla on kokemusta tarjoiluhommista, sillä hän työskenteli ennen hovimestarina kotimaassaan Latviassa. Silloin hän saattoi kysyä juomavalintaa pohtivalta asiakkaalta, tuntuuko siltä, että voisi vaikkapa lentää.
Rovaniemeläiset baarimikot voisivat ottaa Dutkasta mallia. Ainakin minä juoksisin kiireen vilkkaa sellaisen baarimikon tiskille.