Kilpikonna möngertää minua kohti, kun makaan lattialla ja koetan vangita otuksen valokuvaan. Ojennan sormeni ja kilpikonna tekee tuttavuutta sen kanssa kuin koira tai kissa. Sitten se mönkii kohti kameraa ja tunkee kuononsa aivan linssiin kiinni. Vekku on utelias otus.
Nyt haluan kilpikonnan! Haluan myös fretin, ketun, pupun, hevosen ja ainakin kolme uutta kissaa. Välillä haaveilen, että perustan kotieläinpihan tai eläinhoitolan.
Oikeasti en aio sitä tehdä ainakaan pitkiin aikoihin. Eläinten hoitamisessa on valtava työ ja vastuu, enkä oikeastaan halua sellaista. Tiedän sen, koska olen kasvanut pienellä maatilalla.
Yläasteella hoidin lapsuudenkotini viittä hevosta. Aamulla ennen kouluunlähtöä kävin ruokkimassa ne ja siivoamassa karsinat. Koulun jälkeen ratsastin. Ennen nukkumaanmenoa piti vielä lähteä iltatalliin. Tykkäsin hevosista ja ratsastamisesta, mutta välillä vanhempien piti komentaa töihin. Lannanluonti tai vesiämpäreiden retuutus ei aina innostanut, varsinkaan kun ulkolämpötila huiteli parinkymmenen pakkasasteen kylmemmällä puolella. Ratsastaminenkin tuntui välillä pakkopullalta.
Hevoset, kissat, koirat, vuohet ja muut eläimet ovat opettaneet minulle paljon vastuusta. Minusta sellaiset oppitunnit olisivat arvokkaita kaikille lapsille.
Toisaalta minua kammottaa, kun vanhemmat kertovat, että ovat ostaneet koiran tai pupun lapselleen. Ei lemmikkejä voi hankkia lapsille. Vastuu niistä on loppujen lopuksi vanhemmilla. Vaikka koko ikänsä hevosten parissa puuhaillut yläasteikäinen voi vallan hyvin huolehtia viidestä hevosesta lähes itsenäisesti, pitää vanhempien vahtia, että eläimet eivät jää heitteille.
Ps . Valokuvia ja tarinaa Vekusta löydät täältä , sillä Teija Valkeejärven valokuva siitä voitti Uuden Rovaniemen Kesäfoto-äänestyksen. Onneksi olkoon!