Tänä vuonna olin aiempaa viisaampi ja varoitin lapsia etukäteen alkukesän leiriohjelmasta.
Alakoululaisia ei nimittäin aina ilahduta se, että heti ensimmäisenä lomamaanantaina alkaa uusi arki.
Mitä! Eikö loma olekaan sitä, että saa venyä aluspaitasillaan sohvalla tai pelikonsolin ääressä, hyppiä trampoliinilla, leikkiä lämpimässä auringonpaisteessa vesisotaa ja syödä monta mehujäätä päivässä?
Ei ei ei, lapset. Äiti on ilmoittanut teidät hauskan opettavaiselle kesäleirille, jossa pitää totella sääntöjä, syödä oikeaa ruokaa ja pitää puhelimet repussa päivän ajan.
Onneksi leirejä on. Niiden ansiosta minä voin esimerkiksi keskittyä töissä tämän kirjoittamiseen. Mummoloissa, mökeillä ja kavereilla lapset ehtivät olla myöhempien kesäviikkojen ajan.
Yksin kotona he ovat ehtineet olla riittämiin kouluvuoden aikana. Koulu voi 11-vuotiaallakin loppua jo kello 12.15, ja iltapäiväkerhoja on tarjolla vain 1.–2.-luokkalaisille.
Koululaisten loman alkuun on Rovaniemellä tarjolla monia leirejä tai kerhoja. Päiväohjelmaan voi valita vaikkapa liikunta-, tiede- tai käsityöleirin tai monipuolisen kesäkerhon. Ainakin yksi kesäkerho on tarjolla myös loman loppupäähän elokuulle.
Toive on, että leireillä tai kerhoissa lapset viihtyisivät, saisivat monipuolista tekemistä ja ehkä vähän viisastuisivatkin. Tärkeintä kuitenkin on, että he saavat ruokaa ja aikuisten valvontaa.
Valitettavasti kesäleirit kuten kaikki muukin kesäohjelma tuovat eteemme myös epätasa-arvon. Kaikilla ei ole varaa leireihin tai kaikki vanhemmat eivät jaksa ottaa selvää tarjonnasta tai ilmoittautumisesta. Jaksamattomuudessa en tietenkään tarkoita laiskuutta, vaan esimerkiksi masennusta.
Kun osalle lapsista ohjelmoidut kesäpäivät ovat plääh-plääh, toiset lähtisivät mielellään sellaisia viettämään, jos pääsisivät.
Mannerheimin lastensuojeluliitto tiedotti kesän alla, että sen Lasten ja nuorten puhelin päivystää kesälläkin päivittäin. Liiton mukaan monelle lapselle kesä tuo rentouden ja vapauden sijaan huolikuorman. Kun koulu ei pidä kiireisenä, on aikaa kantaa perheen huolia.
Puhelin päivystää numerossa 116 111 päivittäin. Sen vapaaehtoiset aikuiset ovat valmiita kuuntelemaan lapsia ja keskustelemaan aiheista, jotka painavat mieltä.
Minusta me kaikki vanhemmat voisimme kertoa puhelimesta lapsillemme. Samalla voisimme muistuttaa itseämme siitä, että ei ole häpeä, jos lapsi sinne joskus soittaa. Päinvastoin on lapselle iso etu elämässä, jos hän oppii, että apua saa ja voi kysyä.