Kun ensikertalaisena äitinä menin koulun juhlaan, mietiskelin, asteleeko lapsi muun luokan kanssa lavalle vai heittääkö hän hanskat tiskiin h-hetkellä. Muistaako hän vuorosanat ja osaavatko lapset soveltaa, jos jotain unohtuu? Onko tukka siististi ja sukat nätisti housunlahkeiden alla?
En ajatellut noita asioita erityisen tärkeiksi, mutta muutakaan ei oikein mieleen tullut. Nuo nimittäin olivat niitä asioita, joita kotona vanhempana olin kevätjuhlaan valmistautumisessa nähnyt. Olin kuunnellut pätkiä päivittäin harjoitellusta laulusta ja olin saanut Wilmasta ohjeet huolehtia siististä juhlapukeutumisesta.
Kun ohjelma alkoi, mieleen tuli paljon muutakin. Tajuntaani suorastaan vyöryi innokas oivallus, johon sekoittui läjäpäin unohtuneita muistoja: Tämähän on tuttu konsepti! Tällaisia ne koulun juhlat olivat ennenkin!
Tuttuja elementtejä olivat ylemmiltä luokilta valitut reippaat juontajat, musiikinharrastajien taidokkaat väliesiintymiset, vuoden hittibiisien tuominen esityksiin ja runsas uutislähetysformaatin käyttö.
Eniten naurattivat koulunäytelmien vitsit. Eivät ehkä niinkään hauskuuden vuoksi, vaan siksi, että ne olivat pääosin samoja kuin 1990-luvullakin. Miten mainiota!
Vaikutuin myös roolituksesta. Opettajilla on näköjään vuosikymmenestä toiseen samat haasteet saada kaikille oppilaille jokin rooli tai tehtävä esityksessä.
Koulun juhla on minusta edelleen yksi arvokkaimmista koulun ja kodin yhteistyön muodoista. Erityisesti minua herkistää yleisön ja esiintyjien molemminpuolinen kunnioitus. Oppilaat ja opettajat ovat nähneet paljon vaivaa tarjoillakseen juhlan meille, ja vanhemmat osoittavat arvostusta esimerkiksi pukeutumalla hienosti. .
Oppilaat saavat tavattoman arvokasta kokemusta esiintymisestä ja yhdessä tekemisestä. Lisäksi aina joukosta erottuu luokkia, joissa valmisteluihin on panostettu tavanomaista enemmän. Askarreltujen rekvisiittojen, oivaltavien vaatteiden, hiottujen liikkeiden ja omien käsikirjoitusten takana loistaa jotain erityistä: ehkä motivaatio, ehkä hyvä ryhmähenki tai ehkä taidokas opettaja. Jokin on sytyttänyt tekemään yhdessä jotain vähän hienompaa ja suurempaa. Se taas saattaa johtaa vielä parempaan, esimerkiksi parempaan itsetuntoon.
Kaiken hyvän lisäksi koulun juhla konkretisoi suomalaisen peruskoulun tasa-arvon.
Siellä istahtaa samaan penkkiin monen sellaisen ihmisen kanssa, joita ei muuten arjessa tai työelämässä kohtaisi koskaan. Kuljemme samoista ovista, istumme yhtäläisessä rivissä ja näemme lapsemme omana itsenään, mutta myös osana ryhmää, jota emme ole itse valinneet.