Veera Vasara
Korjauskerho, mikä mahtava idea! Sivulla kahdeksan kerromme vaatteiden ja kodintekstiilien korjaamiseen ja muokkaamiseen tarkoitetusta "kerhosta", jonka toiminta käynnistyy huomenna ja jatkuu syksylle saakka.
On kumma juttu, kuinka yksinkertainenkin korjaustoimenpide, kuten puuttuvan napin ompeleminen voi kestää kuukausikaupalla. Tai ei se itse ompeleminen, vaan se ryhtyminen. Toimenpide itse kestää noin viisi minuuttia.
Vaatekaapistani löytyy paperikassi, johon siirrän korjaamista odottavat vaatteet. Projektien etenemiseen vaikuttaa ainakin kaksi tekijää, korjaustoimenpiteen haastavuus ja vaatteen tärkeys arkielämän kannalta.
Joidenkin projektien kohdalla joutuu lopulta antamaan periksi. Hiljattain kiikutin tekstiilikeräykseen paperikassin pohjalla vähintään viisi vuotta arkistoituneen, kirpputorilta löytyneen käyttämättömän miesten villatakin 80–90-luvulta, josta oli tarkoitus muokata itselle sopiva. Saumoja oli jo leikattu auki ja osin ommeltukin, mutta mallin muuttuminen olikin osoittautunut oletettua haastavammaksi.
Laadukkaasta villaneuleesta luopuminen tuotti silti tuskaa. Ehkä tästä saisi vielä pipon? Tai vaikka pääpannan, jos ei muuta?
Hamstraajalle moni toisille arvoton vaatekappale on potentiaalinen korjauskohde, materiaalia, joka kannattaa säilyttää. Muotikin on luonteeltaan syklistä, ja ennemmin tai myöhemmin kaikki palaa muotiin... Kuitenkin, kun säilytystila alkaa loppua, on ajattelutapaa pakko muuttaa. Asioista myös voi ja pitääkin luopua.
Kuitenkin ne kerrat, jolloin vanhasta on saanut muokattua uutta, ovat olleet todella palkitsevia. Vaikkapa se kirpputorilta löytynyt pitkä, kietaisumallinen essu, joka oli kauniisti kuvioitua, harvinaisen lujaa puuvillakangasta. Muistan kesähelteellä äheltäneeni tuntitolkulla sivu- ja olkasaumoja itselleni sopivaksi. Lopulta siitä syntyi kuin syntyikin kehuja kerännyt juhlamekko serkun juhannushäihin. Vaivannäkö kannatti.