Toimittajalta: Jes, aikuisetkin uskaltautuivat kuviin!


Tiia Haapakangas on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.
Tiia Haapakangas on Uusi Rovaniemi -lehden toimittaja.

”Joko te viette ne pois?” kysyi ohikulkija kauppakeskuksessa.

Olimme kuljettamassa Kesäfoto-kilpailun tauluja, ja pahoittelimme, että äänestys on tosiaankin jo päättynyt.

Ohikulkijalta saamamme huomio kuitenkin ilahdutti. Uuden Rovaniemi Kesäfoto-kilpailu on tunnettu, ja moni haluaa siihen osallistua – joko kuvaamalla tai äänestämällä. Tänä vuonna kilpailussa annettiin liki 2 000 ääntä.

Tämän kesän kilpailuun lähetettiin melkein neljäsataa kuvaa. Joinakin vuosia kuvakisan suosio on tuntunut laantuneen, mutta nyt osallistuminen oli vireää.

Nyt päättyneen, 13. kerran järjestetyn kilpailun finaaliin valittiin 22 kuvaa, joista yleisö sai valita voittajan.

Kesäfoto-vuosien aikana kansalaisten käsissä olevat kameralaitteet ovat kehittyneet ja kuvaustekniikka halpunut. Tänäkin vuonna kärkisijojen kuvat olivat pääsääntöisesti teknisesti varsin korkealaatuisia.

Tekniikan kehitys on näkynyt kilpailussa. Yksi askel oli, kun puhelintenkin kameroilla alkoi saada tarkkoja, läheltä otettuja luontokuvia. Se oli eräänlaista kukkien, perhosten, ötököiden ja vesipisaroiden voittokulkua.

Tämän vuoden kuvissa huomioni kiinnittyi värien vaihteluun. Voimakkaiden kontrastien sijaan kuvissa oli paljon hienovaraista värikkyyttä, esimerkiksi maiseman ja ympäristön sävyjä. Jos ennen väripilkkuna oli kuvan keskiosan auringonlasku tai kukka, nyt värejä ja niiden sävyjä tallentuu koko ruudun täydeltä.

Kesäfotojen ykkösjuttu on vuodesta toiseen luonto. Finalistikuvista vain yksi oli otettu sisätiloissa, ja senkin suunta oli ikkunasta ulos.

Kilpailukuviin on ikuistettu paljon heleitä, kesäisiä päiviä. Myös keskiyön aurinko ja loppukesän hämäryys ovat olleet monen mielestä tallentamisen arvoisia.

Usein kisan on voittanut eläinkuva, niin tänäkin vuonna. Krista Kuuselan otoksessa hevoset kirmaavat laitumella niin uljaasti, että liike tarttuu katsojaankin.

Kilpailun järjestäjinä meitä kuitenkin ilahdutti tänä vuonna se, että kuvissa on entistä enemmän ihmisiä. Lisäksi klassisen lasten kesäriemun rinnalle on rohkaistuttu ikuistamaan myös aikuisten kesäriemuja.

Vaikka finaaliin päätyneissä kuvissa korostui tekninen laatu, kesäfotosähköpostissamme on tänä vuonna ollut ennen kaikkea elämää. On ollut mukava nähdä, että kilpailuun on jaettu paljon kesän tärkeitä ja elämäntäyteisiä hetkiä.

PS. Yksi lehdenteon mukavimpia hetkiä on poimia kehuja printtilehtemme Viikon Positiivinen -palstalle. Jos synkistely riittää, käyhän lukemassa Facebookissa Positiivinen Rovaniemi -ryhmää. Ja kirjoita ihmeessä lisää kehuja ja kiitoksia muiden jatkoksi!