Anna-Reetta Kytölahti
Kaksi vuotta on pitkä aika yhden kaupungin elinkaaressa. Muutin syksyllä 2014 opiskelujen perässä Ouluun ja tuntuu, että nykyisin olen hukassa aina Rovaniemellä käydessäni.
Asiaa ei yhtään auta se, että minulla on muutenkin uskomaton kyky eksyä kohtuullisen tuttuihinkin ympyröihin. Muistan muun muassa, kun Nelostien remonttia pari vuotta sitten vasta aloiteltiin. Matkalla Teollisuuskylästä keskustaan vastaan tuli uutukainen liikenneympyrä toisensa perään ja mietin, minne kummaan olen yhtäkkiä tupsahtanut.
Onneksi kirkontorni pysyi koko ajan näköpiirissäni ja saatoin rauhoitella itseäni, että Rovaniemellä ollaan edelleen. Nyt viimeisimpänä päänmenona aloitettiin Yliopistonkadun ja Valtakadun remontti, joten saa nähdä, kuinka monena aamuna löydän tieni työpaikalle – ja monenko ylimääräisen mutkan kautta.
Vaikka muutokset liikennejärjestelyissä aiheuttavat päänvaivaa, olen ollut myös iloinen monesta kaupunkia kohdanneesta uudistuksesta. Tuntuu, että varsinkin Rovaniemen kulinaristinen kenttä on ottanut aimo harppauksia eteenpäin. Löytyy paikallista kahvipaahtimoa, jäätelötehdasta ja leipomoa sekä jos jonkinlaista uutta ravintolaa ja kahvilaa. Siinä missä vielä pari vuotta sitten tuntui, että miltei kaikki ravintolat olivat osa jotakin ketjua, ei nyt tule pulaa paikallisista vaihtoehdoista. Eritoten kahvipaahtimoa ihmetellään Oulussa asti, ja siellä saa olla kärppänä paikalla, jos mielii ostaa kotiseudun kahvia paikallisesta puodista.
Kaikki on jollain tavalla uutta, mutta silti niin ihanan tuttua. Tänä kesänä aionkin ottaa ilon irti sekä nostalgiasta että uutuudenviehätyksestä.
Aion käydä testaamassa ainakin seikkailupuiston, sushiravintolan ja jonkin kesäteatteriesityksen. Lopun ajasta nautin tästä kotoisuuden tunteesta, mitä Rovaniemi pitkästä aikaa taas herättää.