Lääkärissä käyminen on usein ahdistavaa, joskus jopa pelottavaa. Ja sairaalan osastolla makaaminen on masentavaa – kuka nyt sairaalassa haluaisi olla! Sairaalassa työskentelyn mielekkyydestä en osaa sanoa. Ehkä sekin on välillä ankeaa?
Miten tästä meistä useimpien kohdalle monta kertaa elämän aikana tulevasta välttämättömyydestä voisi saada mukavamman kokemuksen? Miten sairaalassa arvokasta ja raskasta työtä tekevien ihmisten työskentely olisi heille mielekkäämpää?
Kerromme uutisessamme, mitä Lapin keskussairaalassa on alettu tehdä asian edistämiseksi: on otettu taide, kuten musiikki, mukaan sairaalan arkeen. Eikä vain niin, että sairaalassa vierailisi muusikoita tai sinne tuotaisiin taidetta esille.
Henkilökunta on mukana niin ideoinnissa kuin toteutuksessa. Juttumme joulukonserttikeikan lisäksi LKS:ssä on jo tehty käsinukkeja lapsipotilaiden kanssa työskentelyä varten ja synnytysosastolla aletaan laulaa tuutulauluja.
Taide tavoittaa -hankkeen tavoitteena on tehdä sairaalan arjesta kaikin puolin mukavampaa ja viihtyisämpää.
Potilaan voi kohdata niin kovin monin eri tavoin. Minullakin on ikäviä kokemuksia, mutta niiden kertominen ei edistä mitään. Sen sijaan kerron yhden hyvän.
Kipsari Arto (joka on äänessä myös jutussamme) vääntää pikkutytölle puukuidusta jalkatuen lisäksi prinsessakruunun. Samalla hän hyräilee iloisesti. Onnen kyyneleet ovat kihota silmiin – ainakin äidille. Kokemus on pelokkaalle ja ahdistuneelle, ties monettako kertaa kipsarilla olevalle lapselle, mittaamattoman arvokas. Vaikka hän ei sano siinä hetkessä mitään, vaikutuksen näkee hänen kasvoiltaan. Hän muistaa sen ikuisesti, hyvällä. Eikä seuraavalla kerralla pelotakaan enää niin paljon.
Kerron toisenkin.
Kuulin ystävältäni, että eräässä lappilaisessa sairaalassa oli taannoin työharjoittelussa afrikkalaisia hoitajia. He laulelivat, saattoivat napsutella sormiaan musiikin tahdissa tai jopa hieman tanssahdella. Se oli heille luontaista, tuli ihan pyytämättä. Samalla hoituivat potilaat, ihan yhtä ammattitaitoisesti kuin ilman musiikkia. Mutta hymy oli tavallista herkemmässä niin potilailla kuin henkilökunnallakin. Sairaala-arkeen tuli iloa.
PS. Olen monesti miettinyt, että noinkohan esimerkiksi "tuo vanhat silmälasisi keräykseemme" -tyyppiset hyväntekeväisyyskampanjat oikeasti toimivat. Varmaankin tämä on taas joku mainoskampanja, jolla vain houkutellaan ihmisiä ostoksille – ja ne vanhat pokat heitetään roskiin. Selvitimme yhden keräyksen osalta, miten asia oikeasti on. Liikutuin, kun sain tietää, että 26-vuotias tansanialainen Nema kulkee nyt minun vanhat silmälasit kasvoillaan.