Lopputekstien aikana itkettää. Olen juuri pelastanut parhaan kaverini.
Oikeastaan se en ollut minä, vaan videopelin päähenkilö.
Pelaaminen on minulle kuin lukemista. Samaistun päähenkilöihin, ihastelen ympäröivää maailmaa, jännitän loppuratkaisua. Ahmin tarinaa eteenpäin.
Pelaaminen on usein lukemista intensiivisempää. Osallistun tarinaan. Useissa uusissa peleissä vaikutan siihen, millaiseen loppuratkaisuun juoni päättyy. Ongelmatilanteista selviäminen vaatii usein mielikuvituksellisia ratkaisuja, strategista ajattelukykyä ja kärsivällisyyttä.
Kun vastustajan nuolet osuvat päähenkilöön liian monta kertaa ja ruudulle hyppää teksti game over, joudun minäkin huonona häviäjänä sietämään epäonnistumisen. Yksi hajonnut pelikapula opetti senkin, ettei ohjainta kannata paiskata päin seinää, vaikka kuinka ottaisi päästä.
Aika monesti perheelliset ihmiset kauhistelevat lastensa peliharrastusta. Lukisivat vaikka mielummin.
Mitä pahaa pelaamisessa on? Minä antaisin pelikapulan lasten ja nuorten käteen yhtä mieluusti kuin kirjankin.
Tykkään myös lukemisesta. Varsinkin nuorempana uppouduin romaaneihin tunneiksi, viikonloppuisin päiviksikin kerrallaan. Luin parisataasivuisen tarinan yhdeltä istumalta, jos koulu tai muut velvollisuudet eivät pakottaneet ylös sängystä. Jatkoin pitkälle yli puolenyön himmeän yövalon kajossa.
Kun lopulta suljin kirjan viimeisen pisteen jälkeen, leijuin puoliksi toisessa todellisuudessa. Tunne on samanlainen kuin pitkän pelisession päätteeksi.
Nykyään enää harvemmin voin tai edes jaksan uppoutua sen paremmin kirjoihin kuin peleihinkään loputtomiksi ajoiksi. Kun ajantaju alkaa kadota, jokin sisäinen ääni huutaa, että nyt on aika lopettaa tai pitää ainakin taukoa.
Toki lasten ja nuorten voi olla vaikeampi vetää itselleen aikarajoja, mutta siinä voisivat vanhemmat auttaa.
Juoksen luotisateessa ja väistelen nuolia. Veri räiskyy ja kuilun pohjalla odottava piikki saattaa lävistää huono-onnisen. Pelaan pääsääntöisesti pelejä, joissa on 18 tai 16 vuoden ikäraja. Niitä en antaisi ikärajaa nuorempien pelattavaksi.
Pelit leimataan herkästi väkivaltaisiksi, mutta valikoimassa on myös paljon lapsille sopivia pelejä, joissa ei näy sen pahemmin verta kuin tissejäkään.
Ensi viikolla vietetään pohjoismaista peliviikkoa. Sen tavoitteena on rakentaa positiivista pelikulttuuria ja vähentää pelaamiseen ja pelaajiin liittyviä ennakkoluuloja.
Pelaamisesta innostuneiden lasten ja nuorten vanhemmat voisivat ensi viikolla tutustua peleihin, kokeilla niitä itsekin ja arvioida sen jälkeen omaa suhtautumistaan uudelleen.