Toi­mit­ta­ja hyppäsi kiek­ko­vah­dik­si – Katso vi­deol­ta, kuinka en­si­ker­ta­lai­nen selvisi RoKin maa­lil­la

Mestis-joukkue Rovaniemen Kiekon valmentaja Juha Soronen ja maalivahti Paavo Hölsä yrittivät tehdä ensikertalaisesta maalivahtia yhdessä jäävuorossa

 

Pukukopissa on avuton olo. Luistimet menevät jalkoihin, mutta eri suojien kiristysmekanismit tuntuvat loputtomalta viidakolta. Tuskanhiki nousee pintaan kauan ennen kaukaloon astumista.

Mestis-joukkue Rovaniemen Kiekon aamuharjoitukset ovat päättymässä, ja tarkoitus on mennä kokeilemaan miten noviisilta onnistuu maalivahtina pelaaminen. Opastamaan jäävät maalivahti Paavo Hölsä sekä maalivahtivalmentaja Juha Soronen .

Ensimmäiset potkut jäällä ovat huteria, eikä syynä ole pelkästään jalkojen liikerataa rajoittavat patjat. En ole ollut luistimilla kymmeneen vuoteen, eikä jääkiekkotaustaakaan ole. Kun asiaa valkenee Soroselle, valmentajan silmistä näyttää katoavan pienen annoksen verran elämänhalua.

Kaksi vuorokautta mielessä velloneet ajatukset siitä, että nolaakohan tässä itsensä kokonaan ja kehtaako enää näyttää naamaa Lappi Areenalla, pyörivät vahvoina mielessä. Kentälle kiekkoja laukomaan jääneet RoKin pelaajat katselevat hieman huvittuneina maalivahtiurani ensiaskelia.

”Nämä ovat hyvin yksinkertaisia asioita. Todennäköisyyksiä ja matematiikkaa”, Soronen avaa maalivahtipelin perusteita, siirtäen keskittymisen samalla olennaiseen.

Miten peittää mahdollisimman iso osa maalista ja olla silti valmiina seuraaviin tapahtumiin? Millä todennäköisyydellä kenttäpelaaja tekee tietyn ratkaisun?

”Niillä asioilla parannetaan omia todennäköisyyksiä estää maalin synty. Ja sitten joskus tulee vaan tilanteita, joille ei voi mitään”, valmentaja jatkaa.

Laskeutuminen perusasennosta tavalliseen v-torjuntaan ei räjäytä lonkkiani. Nopeus puuttuu, mutta ajatus liikkeiden takana alkaa hahmottua.

”Jalat kiinni. Onko kädet rentona? Jäykkyys on hitautta. Aina rintamasuunta kohti kiekkoa, että peitetään mahdollisimman paljon”, kuuluvat neuvot ja muistutukset.

Maalille siirtyessä pikkutarkka liikkuminen tuntuu ylivoimaiselta.

Mihin suuntaan ponnistus tulee tolpalta lähtiessä? Osoittaako etujalan luistimen terä haluttuun paikkaan? Tuleehan jarrutus täysin oikeassa kulmassa, jotta rintamasuunta on jälleen kohti kiekkoa? Pysyyhän paino molemmilla jaloilla, että suunnanmuutokset onnistuvat? Ja missä se maali nyt siellä selän takana tarkalleen onkaan?

Hölsä näyttää mallisuorituksen, kuinka v-torjunnasta ponnistetaan liikkeelle jäätä pitkin. Ei vaikuta mahdottomalta.

”Näyttää paljon helpommalta kuin mitä on”, Soronen naurahtaa kuin ajatuksia lukien.

Varusteet. RoKin toimitusjohtaja, itsekin maalivahtitaustainen Pekka Kankaanranta auttoi varusteviidakon selvittämisessä. Patjat olivat ehkä se yksinkertainen vaihe kaikista remmeistä ja tarrakiinnityksistään huolimatta.
Varusteet. RoKin toimitusjohtaja, itsekin maalivahtitaustainen Pekka Kankaanranta auttoi varusteviidakon selvittämisessä. Patjat olivat ehkä se yksinkertainen vaihe kaikista remmeistä ja tarrakiinnityksistään huolimatta.
Kuva: Jussi Leinonen

Hölsän suorituksia katsoessa iskeytyy tajuntaan, ettei liikkeissä ole mitään ylimääräistä. RoKin viime kauden ykkösmaalivahti pysähtyy terävästi millilleen siihen mihin pitääkin ja torjuntavalmis perusasunto on paketissa silmänräpäyksessä.

Toki Hölsällä oli viime kaudella koko Mestiksen neljänneksi paras torjuntaprosentti, 91,82. Yhteensä torjuntoja tuli kauden aikana 1 112 kappaletta, sarjan toiseksi eniten.

Ensimmäiset yritykseni päättyvät vauhdittomiin sukelluksiin jään pintaan, kun ponnistavan jalan luistin sutii tyhjää. Terä ei löydykään samasta paikasta kuin huomattavasti tutumman laskettelusuksen kantti. Onneksi yrityksillä on huumoriarvoa muiden silmissä.

Muutaman onnistuneen liu'un jälkeen olen Sorosen mielestä valmis torjumaan ihan oikeita kiekkoja. Todennäköisesti kyse on kuitenkin tikittävästä kellosta.

Laukomaan ovat jääneet RoKin hyökkääjä Jarkko Harjula ja puolustaja Joona Springare . Harjula on vieläpä tunnettu napakasta laukauksestaan. Springare ei, mutta asia ei lohduta yhtään.

Hölsä näyttää jälleen malliesimerkin. Tolpalta katse b-pisteen kaarella olevaan kiekkoon, vastaantulo, pudottautuminen v-asentoon, torjunta. Suoritus näyttää lähes pikakelaukselta, ja kaikki mahdolliset todennäköisyydet on ehditty pelaamaan omalle puolelle.

Jokin kiekko tarttuu syliini, jokin ohjautuu patjoistani kulmiin. Monet sujahtavat maaliin. Sen sijaan, että malttaisin pysyä v-asennossa mahdollisimman peittävänä, lähden hakemaan torjuntoja raajoilla ja hätäillen.

”On luonnollista lähteä kiekon perään, rauhallisuus on luonnotonta. Sen takia harjoittelemme todella paljon perusasioita. Tänään olemme 130 minuuttia jäällä ja siitä sata minuuttia teemme ihan perusjuttuja. Tästä on glamour kaukana”, Soronen sanoo.

Jälleen kerran: matematiikkaa ja todennäköisyyksiä. Kun itseluottamus perusasioihin on kunnossa, pysyy pakettikin kasassa. Silloin todennäköisyydet pysyvät maalivahdin puolella. Kun itseluottamus katoaa, lähtee tekemään luonnollisen tuntuisia asioita ja todennäköisyydet putoavat.

Harjula liikkuu kiekon kanssa maalin takana, vaihtaa puolta, syöttö maalin eteen Springarelle. Laukaus, irtokiekkoon reagointi.

Yritän pysyä mukana, vaikka tahti on Mestis-pelaajille löntystelyä.

Kädet lähellä vartaloa, ettei kainaloihin jää tilaa. Räpylän ja kilven liike kohti kiekkoa. Lapa jäässä. Torjuntaan pudotessa länget kiinni. Rintamasuunta ja sijoittuminen. Muistettavaa onko aika paljon.

Torjunta. Kiekko patjaan. Mites tästä liik... Ja kiekko on maalissa.

Sama kaava toistuu kerrasta toiseen. Kun miettii hetkenkin mitä on tekemässä, on jo myöhässä.

”Jätkä on tuollainen pohjoisamerikkalainen maalivahti. Torjuminen onnistuu, mutta irtokiekot ei oikein jää haltuun”, Hölsä nauraa.

Sitten tulee tähtihetki. Tai oikeastaan Springaren ampuma kiekko uppoaa suoraan räpylään. Tunne on kieltämättä lähes taianomainen. Hetken kuluttua sama toistuu. Tosin tällä kertaa torjunta tuntuu kaiken lisäksi hallitulta.

”Tämän takia tätä tehdään!” Soronen kannustaa.

Kuvaaja Jussi Leinosen tullessa kysymään tunnelmia selviää lopullisesti, miksi erätaukohaastatteluissa jääkiekkoilijat eivät ikinä sano mitään järkevää. Keskittyminen on täydellisesti suorituksessa, eikä suusta tule ulos mitään fiksua tai hauskaa.

Vaikka oma torjunta ei huippupelastusten kategoriaan mahdukaan, ovat ne tiivis osa jääkiekkokuvastoa. Sellaiset varmojen maalipaikkojen ryöstöt. Näyttävät pelastukset ovat kuitenkin usein merkki siitä, että maalivahdin paketti ei ole pysynyt kasassa ja on lähdetty tekemään ylimääräisiä asioita.

”Jos maalivahti on sisällä pelissä, ei niitä tilanteita paljoa tule. Ellei kyse ole sitten jostain kolmannesta irtokiekosta”, Soronen sanoo.

Kolmannen kauden RoKin maalilla aloittava Hölsä pyöri ensimmäisellä kaudellaan pyörremyrskyn tavoin maalinsuulla kiekkoja torjuessaan. On pitänyt opetella tekemään vähemmän ja säästämään luontainen nopeus irtokiekkoihin. Samalla mielenmaisema on muuttunut.

”Ennen ryöstöt olivat se juttu. Nyt on miettinyt, että hienointa on olla joukkueen tukena sekä antaa mahdollisuus voittoon joka ilta”, Hölsä sanelee.

Lämy-läpiajo. Klassikkoharjoitus täydellä tempolla. Laukaus siniviivalta, jonka jälkeen hyökkääjä hakee vauhdilla uuden kiekon ja tulee yksin läpi maalille.

Laukauksia torjuessa huomaa jo jonkinlaisen rutiinin, mutta läpiajoissa minua viedään kuin litran mittaa. Pyörin jäällä kuin kala kuivalla maalla, kun en malta odottaa hyökkääjän ratkaisua. Toistot helpottavat, mutta silti hyppysiin jää vain muutama kiekko.

Muutama lyöntilaukaus vielä ja homma pakettiin. Hiestä läpimärkänä fiilis on mainio, sillä onnistumiset ovat voimakkaimmin mielessä. Aikakin tuntuu hieman loppuvan kesken, sillä kehityskäyrä osoitti jatkuvasti ylöspäin. Onneksi ei ollut harteilla koko joukkuetta ja Lappi Areenan yleisöä, silloin voisi kiekkojen imuroinnit mietityttää enemmän.

Käy järkeen, että hirmuisia paineita selässään kantavat maalivahdit ovat yleensä hieman erikoisempia tyyppejä.

Ryhmä. Jarkko Harjula (vas.), Paavo Hölsä, Juha Soronen ja Joona Springare olivat etualan toimittajalle mukavan armollisia.
Ryhmä. Jarkko Harjula (vas.), Paavo Hölsä, Juha Soronen ja Joona Springare olivat etualan toimittajalle mukavan armollisia.
Kuva: Jussi Leinonen