Mainos

Ter­ve­tu­loa Me­tal­li­mes­suun!

Tornion seurakunta toteuttaa Metallimessun Alatornion kirkossa lauantaina 14.5. klo 18 yhdessä Tornion kaupungin nuorisotoimen kanssa.

-

Ensimmäinen Metallimessu järjestettiin kesäkuussa 2006 Helsingissä, Temppeliaukion kirkossa. Messu oli yleisömenestys. Kirkko tuli ääriään myöten täyteen noin 300 ihmisen jäädessä ulkopuolelle. Sen jälkeen Metallimessu on levinnyt eri puolille Suomea ja näitä hyvin suosittuja messuja on järjestetty jo yli 150 kertaa, muutamia myös Ruotsissa. Messussa käyneet kiittävät usein siitä, että virsien olemus ja niiden juureva perussanoma tulevat metallisovituksissa niin vahvasti esiin. Hyvää palautetta on saatu myös metallimessujen maanläheisestä liturgiasta. Messussa on matala kynnys ja leppoisa tunnelma. Moni tuleekin mukaan kuultuaan, että messussa on hyvä meno. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, että sanoma on monella tavalla väkevä.

Kun tulet Metallimessuun, tulet jumalanpalvelukseen, joka sisältää ehtoollisen. Se ei ole konsertti, spektaakkeli tai keikka. Tärkeintä koko messussa on evankeliumin vieminen eteenpäin ja musiikki on väline sanoman esille tuomiseen. Tuttujen virsien sovitukset on taottu metallimusiikin muotoon.

Kristillinen medialiitto palkitsi Metallimessun "Vuoden kristillinen mediateko 2007" -palkinnolla, perustellen sen, että "Metallimessu on konseptina ja jumalanpalveluksena merkittävällä tavalla laajentanut Suomen evankelisluterilaisen kirkon rajapintaa seurakuntiensa nykyisiin ja tuleviin jäseniin". Toivommekin, että kiinnostus Metallimessuun avaisi kuulijalleen jotakin uutta myös messun sisällöstä.

Tornion seurakunta toteuttaa Metallimessun Alatornion kirkossa lauantaina 14.5. klo 18 yhdessä Tornion kaupungin nuorisotoimen kanssa. Haluammekin toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan Metallimessuun! Koe sen tunnelma ja kuule vaikkapa, kuinka Lutherin tuttu virsi, Jumala ompi linnamme, kajahtaa Metallimessubändin säestämänä.

Jane Fagerström

seurakuntapastori