Teat­te­riar­vio: Rak­kaus­jut­tu on rie­muk­kaan haikea ylistys sek­sil­le

Lapin ylioppilasteatterin syksyn näytöskauden avaa Eino Hantulan esikoisohjaus Rakkausjuttu . Otso Kauton käsikirjoittama näytelmä on saanut vuosien varrella useita tulkintoja sekä harrastajateattereiden että kaupunginteattereiden lavoilla.

Suorasukaisen rehellinen ja moniulotteisen runsas teksti pureutuu seksivalistuksen höystämänä teini-iän ensimmäisiin kosketuksiin, mutta antaa vivahduksia myös kypsemmän seksielämän tarinoista. Näytelmässä liikutaan räväkkyyteen puetun asiapitoisen seksitiedon ja käytännön sovellusten välillä. Asialinjan rinnalla rakennetaan nuorten maailmaa, jossa teoria pannaan käytäntöön.

Ilona Karppasen herkän utelias Vilma ja Risto Ukkosen himokas haaveilija Elias muodostavat välittömän teiniparin, jonka haparoivia ensiaskelia seksuaalisuuteen säestää niin valtava tunteenpalo kuin kömpelyyskin. Eteen hahmottuu se hetki, kun oma keho ja mieli eivät aina täysin pysy samassa tahdissa.

Mirko Arkimaan havainnoivalla urheiluselostuksella höystetty mykkäelokuvahenkinen discokohtaus esittää huvittavan osuvasti parinmuodostuksen monimutkaiset (ajatus)kuviot, joilta ei taida välttyä teini-iän jälkeenkään.

Vikkelän tehokkaat Noora Vuorela ja Mikko Ruokanen hääräävät seksivalistajina sekä nuorenparin asioihin aktiivisesti sekaantuvina luokkakavereina ja perheenjäseninä. Ruokanen loistaa etenkin sympaattisena isoisänä. Vuorelan ajoittain liiankin touhukkaaksi äityvä meno tasoittuu herkissä hetkissä.

Rakkausjutussa poikien välille luodaan virkistävän terävästi monisyisiä ja teeskentelemättömiä suhdekuvioita. Tyttöjen välisen ystävyyden mahdollisuudet jäävät sitä vastoin hyödyntämättä ja suhde näyttäytyy yksioikoisena.

Osansa saavat myös vanhemmat, joiden suhtautuminen lapsensa seksuaalisuuteen ei ole yksiselitteistä. Siinä missä tyttö saa haipakkaa toimistaan, innostetaan poikaa jatkamaan seikkailujaan. Homoseksuaalisuuden hämmentyneet vanhemmat kohtaavat mykän reagoimattomasti.

Antti Lindholmin oivalliset projisoinnit toimivat mainiosti sanattomina kommentteina luoden kokonaisuuteen oman tasonsa. Turhan pienistä elementeistä koottu pääosin käyttämättä jäävä lavastus olisi voinut luovuttaa suuremmankin tilan projisoinneille.

Menoa ja meininkiä ei lavalta puutu ja toisinaan rauhallisempi keskittyminen herkullisiin hetkiin olisi kannattanut. Vaikka enemmiltä venytyksiltä vältyttiin, olisi hajanainen näytelmä hyötynyt karsimisesta. Yllättävä älylaitteiden ja sosiaalisen median melkein täydellinen puuttuminen luo nostalgiaa ja lempeää inhimillisyyttä.

Rakkausjuttu onnistuu tavoittamaan laajan tunteiden kirjon empatiasta myötähäpeään ja naurusta herkistymiseen. Ensi-illan yleisö eläytyikin voimakkaasti naurunremakalla, osin tahattomilla myötätunnon purkauksilla ja liikutuksella. Katsojan elämänkokemuksesta riippunee, mikä kohtaus vie takaisin muistoihin tai saa posket punottamaan tulevan odotuksesta.

Veera Kuure