Teat­te­riar­vio: Juice Les­ki­sen täys­kai­ma ven­koi­lee van­hem­pien­sa idolin var­jos­sa va­kuut­ta­vas­sa mu­siik­ki­näy­tel­mä­re­vit­te­lys­sä

Tällä kertaa Friman-Janhunen aisaparin käsittelyyn on päässyt miehisten balladien suuruus Juice Leskinen . Esko Janhusen kirjoittama ja ohjaama esitys keskittyy nuoren miehen traagiseen elämäntarinaan. Kiemurainen kertomus rönsyilee mukavasti moneen suuntaan.

Herran täyskaimaksi ristitty Pauli Matti Juhani Leskinen kertoo oman tarinansa Juicehulluuden syövereissä kasvamisesta. Lapsuudesta asti Juicen tuotannolla ja olemuksella kyllästetty viaton sijaiskärsijä kehkeyttää varsin kutisevan suhtautumisen vanhempiensa idolin säveliin. Tilanne äityy niin pahaksi, että syyhy pysyy aisoissa vain kuulokkeet korvilla.

Jarno Jokiharju venkoilee tiensä lapsuuden koulupihan julmien tappelurinkien lävitse ensirakkauteen ja eteenpäin. Jannun elämän varrelle mahtuu Juicea niin monessa erilaisessa paketissa, että pakostakin se naurattaa. Ei pääse poika pakoon sananiekkaa edes armeijan rivissä tai kirkon penkissä.

Jokiharjun aikaisemmista rooleista tutut ilmeilyt ja poikamaisuudet eivät täysin kanna kulkua aikuisuuteen saakka vaan mielenkiinto päähenkilöä kohtaan tahtoo notkahtaa.

Annu Nietulan itsepäisissä vaikkakin perinteisissä tyttöystävissä on purtavaa. Ohimenevänäkin hahmona opiskeluvuoden aluksi riehaantuva yliopisto-opettaja riemastuttaa.

Nietulan kauniisti soiva ääni tuo raikkaan vivahduksen alkuperäisinä rouheasti lausuttuihin biiseihin. Erityisesti korvamadoksi takertuu hykerryttävän höpö lastenlaululoruilu Mummon sekomehu .

Hannu Friman hyppää tarinaa tukien rooleista toiseen vilkkaalla energialla. Onneksi malttaa kunnolla keskittyä tulkitsemaan Norjalainen villapaita -kappaleen herkästi heräävänä versiona.

Tatu Kantomaan sovitukset tuovat mielenkiintoista särmää, mutta pysyttelevät silti kunnioittavan uskollisina Juicen musiikille. Muhkeasta soinnista ei ole puutetta, vaikka Kantomaa hoitaakin säestyksen yksin. Haitari nousee terhakasti esille ja välittää tapahtumien riepottelemien henkilöiden tuntoja.

Esitykseen on valittu viisuja Juicen tuotannosta laidasta laitaan. Tunnetuimpia hittejä on ripoteltu sopivasti joukkoon, jotta rajoittuneempikin kuuntelija pääsee sulavasti mukaan tapailemaan sanoja.

Kenties ripaus rosoa olisi rikkonut sopivasti huolellista menoa, sillä tyystin siivilleen tarina ei jostain syystä nouse. Joka tapauksessa Kaksoiselämää on vakuuttava ja viihdyttävä musiikkinäytelmärevittely kesäillan piristykseksi.