Tästä alkaa tai­me­nen tie Ina­ril­le: Jos kaikki menee kuten tut­ki­jat us­ko­vat, äm­pä­ris­tä kaa­de­tuis­ta pie­nen­pie­nis­tä mä­ti­pal­lois­ta kasvaa mo­ni­ki­loi­sia saa­lis­ka­lo­ja suur­jär­vel­le

– Tämä on Inarin taimenen lastentarha, tutkimusmestari Ari Savikko sanoo ja kahlaa jokeen.

Sotajoen törmillä ei näy vielä pälveäkään. Silti ilmassa on kevään merkkejä. Jäisistä kahleistaan vapautunut joki ryntää alta Kutturantien sillan, jonka kaiteella västäräkki keikuttelee.

Savikko kaatelee ämpäristä jokeen vähän kerrallaan. Tummaan pintaan syntyy oranssi huntu, joka venyy nauhaksi, ennen kuin katoaa virtaan.

Hän hakee autoltaan vielä kaksi ämpärillistä lisää, kunnes 14 litraa taimenenmätiä on Sotajoen hyisessä huomassa.

Mäti on Luonnonvarakeskuksen Inarin kalanviljelylaitokselta. Siellä on lypsetty viime syksynä emotaimenet, hedelmöitetty niiden mäti ja haudotettu talven yli vaiheeseen, jota kalanviljelijät kutsuvat silmäpisteasteeksi.

Tästä jatkaa luonto.

Sotajoki saa hoitaakseen oranssit, muutaman millin kokoiset mätijyväset, joihin liittyy suuria toiveita.

Jos kaikki menee hyvin, kuuden vuoden kuluttua nämä istukkaat uivat useampikiloisina taimenina Inarijärven ulapoilla.

Väri erottaa istukkaan villistä

Jäitään luovassa joessa kahlailevaa kalanistuttajaa on helppo katsoa vinoon.

Kantaa nyt mätiä euron muoviämpäreissä auton takakontista jokivarteen ja sirotella pitkin pohjakivikoita. Tuleeko tästä oikeasti mitään valmista?

Tutkijoiden mukaan tulee.

Inarin kalantutkimus selvitti taimenen mäti-istutusten tuloksellisuutta vuosina 2008-2011 yhdeksässä Ivalojoen ja Juutuanjoen sivujoessa. Kaikkien vedet laskevat isoon Inariin.

Jokiin vietiin mätiä kevättalvella. Seuraavana syksynä selvitettiin sähkökalastamalla, mitä siitä oli kuoriutunut.

Vaikka tuloksissa oli vaihtelua, enimmäkseen tutkijat saivat yllättyä iloisesti.

Mäti-istutuksin hoidetuilla alueilla oli ensimmäisenä syksynä taimenenpoikasia jopa kaksi kertaa tiheämmässä kuin siellä, jossa poikaset olivat syntyneet pelkästään luonnonkudusta.

– Joenpätkillä, jossa luonnontuotantoa oli vähän tai ei ollenkaan, mäti-istutus tuotti suorastaan erinomaista tulosta, Ari Savikko sanoo.

Yhtä tärkeä tieto oli, että mäti-istutukset eivät lisänneet merkittävästi poikastiheyksiä joenpätkillä, jossa taimenia syntyi runsaasti luonnostaan.

– Saimme paljon kättä pidempää siitä, mihin mätiä kannattaa istuttaa ja mihin ei.

Tutkimus oli sikäli kumouksellinen, että koskaan ennen Suomessa ei ollut voitu erottaa mäti-istukkaita villeistä poikasista.

Inarissa se onnistui, koska mäti oli värjätty laitoksella ennen istuttamista. Luonnonkalalta ei löydy värimerkkiä, jonka tutkijat voivat erottaa istutetun kalan kuuloluusta.

Menetelmänä mädin istuttaminen ei ole uusi, vaan ikivanha.

Suomen laajimman kalastuskirjaston haltijana Savikko tietää, että asiasta kirjoitetaan ruotsalaisissa julkaisuissa jo 1700-luvulla.

Mäti-istutukset jäivät vain vähitellen taka-alalle, kun viljelylaitokset tulivat ja kaloja alettiin kasvattaa suuremmiksi ennen istuttamista.

Nyt kerran unohdettu alkaa olla jälleen hovikelpoista – myös viranomaisen silmin.

Inarin kalanviljelylaitoksella on vastuullaan Inarijärven kalatalousvelvoite. Siinä voimataloudelle vangitun Paatsjoen tuomia säännöstelyhaittoja hyvitetään mittavin istutuksin.

Velvoitetta valvova Lapin ely-keskus on hyväksynyt mäti-istutukset ensi kertaa osaksi hoitosuunnitelmaa, joka tehdään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Suurjärveen lasketaan vuosittain vähintään 110 000 taimenenpoikasta, enimmäkseen kolmevuotiaita.

Poikasistutukset jatkuvat, mutta nyt Inarin taimenkantaa tuetaan myös näin – kantamalla mätiä ämpärillä Ivalo- ja Juutuanjoen sivuhaaroihin.

Jokiin yli 1,7 miljoonaa mätimunaa

Ari Savikko kahlaa Sotajoessa turvaamassa taimenkantaa, joka on Suomen mittapuulla korvaamaton.

Kun luontaiset, elinvoimaiset järvitaimenkannat ovat kutakuinkin kadonneet muualta maasta, Inarilla toisinaan puolet jopa 30 000 kilon vuosittaisesta taimensaaliista on yhä luonnossa syntynyttä.

Selityksenä on paitsi maltillinen pyyntipaine yli 1000 neliökilometrin suurjärvessä, myös hyvin säilyneet lisääntymismahdollisuudet Juutuassa ja Ivalojoessa, joihin taimen nousee syksyn lähestyessä pitämään häitään.

Savikon mukaan erityisen hyvät kutualueet – ”lastentarhat” – löytyvät sivuhaaroista.

Sotajoessakin tutkijoilla on tiedossa useita alueita, jossa syntyy runsaasti villejä taimenia.

– Niihin emme vie mätiä. Nyrkkisääntö on, että mitä ylemmäs sivuhaaraa noustaan, sitä vähemmän luonnontuotantoa on.

Mätiä istutetaan lähes 200 litraa kaikkiaan 20 jokeen. Määrään mahtuu yli 1,7 miljoonaa mätimunaa.

Etelämpänä mätiä on istutettu paljolti rasioissa, koska suojan on katsottu turvaavan jyvästen ensimmäisiä viikkoja joessa.

Inarissa rasiat jäivät rannalle usemmastakin syystä.

Savikon mukaan aiempi kokemus osoittaa, että mäti-istutus toimii ämpäristäkin kaadettuna.

– Olennaisempaa on, että paikka on oikea, hän sanoo.

– Ei sinne, jossa on paljon mädin- ja poikasensyöjiä. Eikä sinne, jossa virta on niin kova, että mätijyväsellä ei ole mahdollisuuksia.

Ämpäri peittoaa rasian myös käytännön syistä.

– Yhteen rasiaan menee kaksi desiä mätiä. Täällä se tarkoittaisi noin tuhatta rasiaa, Savikko laskee.

– Ja lopuksi tyhjät rasiat pitäisi kerätä joesta pois. Se olisi tekemätön paikka.

Vain vahvimmat selviävät

Mäti-istukkaat kuoriutuvat kesän korvalla.

Kaikki eivät näe juhannusta. Mätiä syövät kalat ja vaihtelevat olosuhteet harventavat kantaa viikko viikolta. Lopulta vain pieni osa selviää ensimmäiseen talveen, jolloin poikaset ovat vajaan pikkusormen mittaisia.

Järvivaellukselle kohti isoa Inaria mäti-istutuksista syntynyt taimen suuntaa aikaisintaan kolmevuotiaana.

Mutta kuinka moni? Vastaus on vielä vuosien takana.

Valistuneita arvauksia on jo nyt.

Kalantutkijat ovat selvittäneet, että tavallisessa luonnonkierrossa noin sadasosasta mätiä varttuu vaelluspoikanen.

Laitoksella syntyneistä ja kasvatetuista poikasista vähintään puolet selviää kolmevuotiaiksi, jollaisina ne useimmiten istutetaan.

Jos suhde on sellainen, mikä järki on istuttaa mätiä? Ainakin se, että mädistä peräisin oleva poikanen on elinkelpoisuudessaan aivan yhtä hyvä kuin villi, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Teuvo Niva sanoo.

Nivan mukaan ainoa ero liittyy hedelmöitykseen.

– Luonnossa naaraat lisääntyvät vain tietyn tai tiettyjen koiraiden kanssa. Mäti-istukkaiden kohdalla ihminen tekee parinvalinnan laitoksella.

Kalanviljelijät hedelmöittävät yhden naaraan mätiä erikseen useilla koirailla, mikä takaa Nivan mukaan sen, että ainakin osassa perimät käyvät yhteen ihanteellisesti.

Ari Savikko huomauttaa, että laitoskasvatus auttaa kolmevuotiaaksi paljon sellaisiakin, jotka luonto karsii nopeasti pois.

– Mäti-istukkaista eivät selviä heikot, vaan ainoastaan parhaat. Sellaiset, joilla on aidosti eväät kasvaa isoiksi.

Mahdollista on, että mäti-istukkaat peittoavat poikasistukkaat jopa taloudellisuudessa: luonto hoitaa ilmaiseksi sen mihin laitokset saavat pinnistellä vuosia.

Asian selvittämiseksi mäti-istukkaat saavat Inarin laitoksella ikioman värimerkkinsä. Sen turvin ne voidaan aina erottaa istukkaista, jotka värjätään vanhempana.

Sitten vain odotellaan.

– 2020-luvun alussa mäti-istukkaat tuovat Inarilla saalista, Ari Savikko ennakoi riisuessaan kuivapukuaan.

Vedenalaisessa videokuvassa mätipallukat sinkoilevat kuin lottopallot.

Tutkijan silmin mäti-istutukset ovat aivan muuta kuin lottoa.

– Jos luonnonpoikaset selviävät Sotajoesta järveen, mikseivät mäti-istukkaatkin?, Savikko puntaroi.

– Minä uskon tähän. Pitää vain olla kärsivällinen. Näissä hommissa kvartaali ei ole kolme kuukautta, vaan mieluummin 25 vuotta.