Suomenkin papiston piiristä kuulee enenevästi kannanottoja, joita odottaa kuulevansa vahvan relativismin edustajien suusta: tapahtukoon sinun tahtosi, kunhan se vastaa minun tahtoani, koska tahtosi ei ole tahtoani kummempi.
Jälkikristillisen kristinuskon ytimessä on milloin eroottinen rakkaus, milloin ympäristönsuojelu. Kovin tyypillistä ajallemme, jossa melkein minkä tahansa väitetään voivan olla melkein mitä tahansa. Vahva subjektiivisuus ja korostunut individualismi kumpuavat ateismista. Sanon tämän toteavasti, en arvottavasti.
Nähdäkseni kysymys ihmismielestä ja -kielestä riippumattoman jumalan olemassaolosta on olemukseltaan perustavinta laatua ja suurin esitettävissä oleva kysymys. Tärkein kysymys on mielestäni se, uskotko, että jumal(i)a on olemassa.
Miksi se varmuudella on jokaiselle ihmisyksilölle niin merkityksellinen? Koska siihen muodostettu kanta vaikuttaa miltei kaikkeen inhimilliseen, sillä ihmisen tietoisia valintoja ohjaavat hänen arvonsa, jotka taas perustuvat hänen maailmankatsomukseensa, jonka ”koostumuksesta” (epä)usko ihmistä mahtavamman olion olemassaoloon muodostaa keskeisen osan.