(Arkistojuttu vuodelta 2009)
Muuttohaukka pesii tänäkin kesänä samalla jängällä, josta Veikko Salkio löysi pesän 1955. Siinä välissä ihminen ehti melkein hävittää muuttohaukan – ja muuttohaukka pelastaa ihmisen.
Rimmikon reunasta ponnahtava siivekäs yllättää vieraan heti aluksi.
Eihän se huudakaan kii-ki-kii, kuten Riki Sorsan esittämässä nimikkoballadissa, vaan khrii-khrii. Karheasti, korvaan särähtäen – melkein kuin varis.
Lento ei ole sen uljaampaa.
Lintu saa viuhtoa vimmatusti, jotta ei häviäisi varjonyrkkeilyä aavan yllä majesteetillisemmin seilaaville harmaalokeille, joiden joukkovoimaa sen on siedettävä pesimäjängällään.
Ensituttavuudelta ei uskoisi, että ilmassa on luomakunnan nopein olento ja haukoista jaloin.
Muuttohaukka, Falco peregrinus – tarunhohteinen taivaanjumala.
Maisema on matala Rovaniemen lounaisnurkalla. Ojitettua jänkää tai upottavaa aapaa, välillä synkkää kuusikkoa tai taimea puskeva hakkuuaukea. Ja taas jänkää.
Alakuloisuuden kruunaavat sade ja harmaaseen pukeutunut taivas, jonne kapuaa lokkien kiusaksi toinenkin muuttohaukka.
Lintu tekee muutaman hätäisen kierroksen, ennen kuin palaa katseilta piiloon mättäikköön.
Ylitarkastaja Tuomo Ollilan haukansilmä tunnistaa lentelijän ensimmäistä suuremmaksi.
– Hautova naaras, valtakunnallista petolintuseurantaa johtava Ollila arvioi.
Pesimäseutu on muuttohaukalle ikiaikainen.
Rovaniemeläinen Veikko Salkio löysi samalta aavalta yhden asutun pesän ja useita vanhoja juhannuksen alla 1955. Emot olivat paikalla, mutta tavallisen neljän sijaan niillä oli työn alla vain yksi muna.
Salkio palasi vuotta myöhemmin. Silloin hän ei löytänyt muuttohaukoista mitään tuoretta merkkiä. Sama toistui seuraavana kesänä.
Uljas lintu taivalsi kohti loppuaan.
Salkio ei voinut tietää kadon aiheuttajaa, vaikka se oli hänellekin tuttu.
Dikloori-difenyyli-trikloorietaani – tutummin DDT – kelpasi sodan jälkeen yhtä hyvin hävittämään täit päästä ja russakat taloista kuin tuhohyönteiset pelloilta ja taimikoista.
Kansa risti DDT:n täystuhoksi. Pian sitä myytiinkin lempinimellään.
Myrkyn voittokulku oli maailmanlaajuinen. Sen hyönteiskäytön keksinyt sveitsiläiskemisti Paul Hermann Müller palkittiin vuonna 1948 lääketieteen Nobelilla.
Ravintoketjun yläpäässä hyönteissyöjiä saalistaneet mestarit, kuten muuttohaukka, saivat DDT:tä muita runsaammin. Vähitellen ne menettivät lisääntymiskykynsä.
1960-luvulle tultaessa muuttohaukkakannat olivat romahtaneet kaikissa teollisuusmaissa nopeudella, jota ei ollut ennen nähty. Täystuho oli osoittautunut nimensä veroiseksi.
Amerikkalaisbiologi Rachel Carson kuunteli muuttohaukkaa. Hänen kirjansa Äänetön kevät (1962) herätti maailman DDT:n vaaroihin. Viimein aine kiellettiin syöpää aiheuttavana.
Muuttohaukka pelasti ihmisen, mutta hinta oli kova. Kun Suomi kielsi DDT:n vuonna 1969, lintuja oli enää joitakin kymmeniä.
Nyt Suomessa pesii ainakin 250 paria muuttohaukkoja – enemmän kuin 60 vuoteen.
Ylivoimainen suosikkiseutu on Lappi.
– Mutta muuttohaukka on levittäytymässä pohjoisesta etelämmäs, kuten Suomenselälle ja Pohjois-Karjalaan, Tuomo Ollila iloitsee.
Pelkästään Rovaniemen alueelta Ollila tietää seitsemän reviiriä. Ne ovat salaisia. Elpymisestään huolimatta muuttohaukka on luokitukseltaan yhä erittäin uhanalainen.
Siksi vierailupaikkammekin saa jäädä nimettömäksi.
Vanhastaan muuttohaukalla on jumalainen historia.
Muinainen Egypti palvoi lintua taivaanjumala Horuksen ilmentymänä. Metsästyskumppaniksi kesytetty muuttohaukka pääsi hieroglyfeihin ja saattoi tulla haudatuksi omistajansa mukana.
Haukanpäisellä Horuksella oli silminään aurinko ja kuu. Siksi sen katseelta ei ollut mikään piilossa.
Ei ole vieläkään.
Suurilla ja ulkonevilla silmillään muuttohaukka ei häviä tarkkuudessa millekään luojanluomalle. Näkemiseen tarvittavia soluja voi olla monikymmenkertaisesti ihmiseen verrattuna.
– Kuin kaukoputki, mutta sillä erolla, että näkökenttä on hyvin laaja, Tuomo Ollila kuvailee.
Muuttohaukka on luomakunnan ykkönen myös nopeudessa. Se tavoittelee syöksyssä jopa 300 kilometrin tuntivauhtia.
Nopeus on voimaa. Muuttohaukalla on leveä rinta ja suhteessa suuremmat rintalihakset kuin millään toisella linnulla.
– Se näyttää bodarilta tai treenatulta pikajuoksijalta, Ollila tuumii.
Mestaripyytäjä ottaa omansa aina ilmasta.
Lintu lekuttelee aikansa pienenä pisteenä taivaalla. Kun sopiva siivekäs osuu kiikariin, muuttohaukka jännittää leveätyviset ja sirppikärkiset siipensä suppuun, pudottautuu kiitoradalle ja syöksyy hetkessä satoja metrejä.
Muuttohaukkaa rengastusreissuillaan väistellyt Ollila tietää vauhdista jotain omakohtaisestikin.
– Melkoinen suhina siinä käy.
Osuessaan noin kilon painoinen ammus tyrmää kohteensa kertaiskusta.
Huimassa vauhdissa edes muuttohaukka ei saa saalista kynsiinsä samantien. Ilmojen akrobaatti noukkii retkahtaneen linnun vapaasta pudotuksesta tai hakee maasta.
Juuri nyt jängällä lekuttelee lähinnä koiras. Se saa vastata perheen muonituksesta yksin siihen asti, kunnes poikaset ovat kuoriutuneet ja kasvaneet hitusen emon helmoista.
Homma hoituu, vaikka ruokalistalla olevat jänkälinnut ovat harventuneet. Taivaanjumala löytää kyllä omansa.
Ja jos ei läheltä, niin sitten kauempaa. Mestarisaalistaja on nähty työn touhussa jopa yliopiston naapurissa Harjulammella, vaikka yksikään tiedetyistä pesistä ei ole kolmea peninkulmaa Rovaniemen kirkkoa lähempänä.
Suurin vihollinen suvun jatkumiselle on sää.
– Jos oikein kylmäksi ja märäksi menee, naaraankin olo käy kepuliksi, Ollila sanoo.
Paluumatkalla autoradio ennakoi Rovaniemen lounaisnurkalle kesän ensimmäisiä helteitä. Ollila nyökkää tyytyväisenä.
Jos takatalvi ei yllätä, allakkaan voi merkitä heinäkuuksi rengastusreissun.