Kolumni

Sy­ty­te­tään kynt­ti­lä kuol­leil­le rak­kail­le

-
Kuva: Taina Nuutinen-Kallio

Ei varmastikaan ole kovin ajateltua ja fiksua joulun lähestyessä kirjoittaa kuolemanpelosta ja kuolemasta. Toisaalta se on elämän edellytys. Joulun rauha, pysähtyminen ja hiljaisuus sekä siihen liittyvä pyhyys tuo usein rakkaat poisnukkuneet mieleen. Keskustelin aiheesta facebook-kaverieni kanssa.

Esitin heille kysymyksen.: ”Mitä mieltä olette kuolemasta, tunnetteko pelkoa sitä kohtaan - millaiselta se tuntuu?”

Sain upeita vahvistavia vastauksia. Alla poimintoja niistä. Ehkä lohduksikin.

”Kuolemanpelko, olisiko se vaistoa vai älyn sokkeloihin eksymistä. Siihen kuuluu annihilaatioahdistusta joka on pelkoa itsen loppumista täydellisen poispyyhkiytymisen edessä. Se on jossitteluja ja katumisia. Mutta pelkoa voi harjoittaa mielikuvaharjoituksilla visualisoimalla ja näin siirtyä vapauteen ja luontevaan suhteutumiseen – mielen liike laajenee.”

Noin pohtii eräs vanhempi kaveri kun taas toisenlaisessa näkemyksessä ajatellaan.

”En pelkää omaa kuolemaani eikä se ahdista minua, sillä koen eläneeni jo tarpeeksi nähdäkseni kaiken oleellisen elämän suhteen. En haluaisi satuttaa muita elämälläni ja teoillani - ihmisiä, luontoa, lasten tulevaisuutta, maapalloa – on jo muidenkin vuoro elää, vaikka itsekin kyllä rakastan elämää.”

Tämän puheenvuoron esittää keski-ikäinen nainen joka on hoitoalalla kokenut monta kuolemantapausta. Eri elämänvaiheet aiheuttavat kipeääkin suhtautumista:

” Olen pelännyt kuolemaa niin kauan kuin muistan. Pienenä ajattelin kaikkien lakkaavan olemasta ja pelko on vallannut tajuntaani niin että valvon öisin toivoen etten olisi koskaan syntynyt. Syynä on varhaislapsuudessa koettu vakava väkivalta ja bioperheestä eroaminen.”

Toisille rajatilakokemukset tai uskonto auttavat kuolemanpelkoon.

”Rajatilakokemus toi lohdutusta koska toisella puolella on lämmintä kaunista ja turvallista. Myös uskoni tuo lohdutusta.”

Oma kuolema ei pelota niinkään , mutta lasten kohdalla se olisi hirveää. Maailman hätä aiheuttaa ahdistusta nuorille vanhemmille. Joillekin kuolema on kiehtova mysteeri, mutta raihnaaksi tuleminen pelottavaa, jos se on pitkällistä ja kivuliasta. Toiset ajattelevat syntyvänsä valosta ja palaavansa sinne takaisin, niin, että elämä olisi vain yksi ihmisen hetki kokeilla siipiään – ja on niitäkin jotka pelkäävät enemmän elämää kuin kuolemaa.

”Kunhan nyt saisi eletyksi tätä elämäänsä tässä ja nyt” he tuumivat.

Niinhän se on – aina voi pysähtyä ja antaa kaiken tulla pelkäämättä. Lämmintä elämänmakuista joulua kaikille. Sytytetään kynttilä itsellemme ja kuolleille rakkaillemme. Rauhaisaa joulua!