Sy­si­mus­ta huumori vie kohti hirt­to­la­vaa – Janne Ro­sen­vall kä­si­kir­joit­ti pie­nois­ro­maa­nis­ta suur­teok­sen Rimp­pa­rem­mil­le

Liikkeen kautta teokseen voi tuoda toisenlaisia merkityksiä kuin puheen kautta, sanoo Janne Rosenvall.

Kuva: Anssi Jokiranta

Viisi heistä on osallistunut epäonnistuneeseen terrori-iskuun. Kuudes on puukottanut isäntänsä ja seitsemäs on paatunut taparikollinen. Kaikki he odottavat kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa.

Venäläisen Leonid Andrejevin pienoisromaani Kertomus seitsemästä hirtetystä osui näytelmäkirjailija Janne Rosenvallin käsiin jokunen vuosi sitten. Kirja alkoi heti ruokkia hänen mielikuvitustaan: se melkein kuin tarjoutui näyttämölle siirrettäväksi.

Ensi keskiviikkona monen vuoden projekti on vihdoin valmis. Silloin Rosenvallin käsikirjoittama ja yhdessä Matti Paloniemen kanssa ohjaama teos saa ensi-iltansa tanssiteatteri Rimpparemmin esittämänä.

Alkuperäisen romaanin pienuudesta ei ole näyttämöteoksessa jälkeäkään. Kertomus seitsemästä hirtetystä – kurittomien karnevaali esitetään Lappia-talon suurella näyttämöllä, jossa tanssii, laulaa, soittaa ja näyttelee yhdeksän ihmistä kahden ja puolen tunnin ajan. Lisäksi näyttämölle rakennetaan 20 metrin levyinen valkokangas videoprojisointeja varten.

– Alkuperäinen ajatus oli, että tehdään pienesti ja intiimisti niin kuin tanssiteatteria usein tehdään. Onneksi sitten päädyimmekin tekemään rohkeasti ja näyttävästi. On hyvä välillä tuoda esille, mihin kaikkeen pystytään, Janne Rosenvall sanoo.

Eri ilmaisukeinot limittyvät toisiinsa

Andrejevin romaani ilmestyi yli sata vuotta sitten ja se heijastaa aikansa yhteiskunnallisia oloja Nikolai II:n hallitsemassa maassa. Teoksen tausta näkyy viitteellisesti myös näyttämöllä.

Näyttämöteoksessa on kuitenkin enemmän kyse ihmisten sisäisestä maailmasta. Näkökulmahenkilöksi nousee Joni Kuokkasen esittämä vartija, joka saattelee kuolemaantuomittuja kohti hirttolavaa.

Rosenvall sanoo, että hänen olisi ollut vaikea kuvitella romaanin siirtämistä näyttämölle pelkästään puheteatterina. Rimpparemmin esityksessä eri ilmaisukeinot limittyvät toisiinsa, mikä on ollut Rosenvallille sikäli haastavaa, että tanssi on hänelle vieras laji.

– Mutta enemmän olen kokenut sen mahdollisuutena. Liikkeen kautta teokseen voi tuoda toisenlaisia merkityksiä kuin puheen kautta. Uskon, että tämä tekee teoksesta hyvällä tavalla kerroksellisen.

Teoksen koreografiasta vastaa Matti Paloniemi, joka on myös ohjannut teoksen yhdessä Janne Rosenvallin kanssa.

Kuva: Anssi Jokiranta

Taiteenlajien raja-aidat kaatuvat

Teoksen koreografiasta vastaa Rimpparemmin taiteellinen johtaja Matti Paloniemi, joka on ollut alusta saakka ideoimassa teosta Rosenvallin kanssa. Pitkä yhteinen kypsyttely on auttanut heitä pääsemään samalle aaltopituudelle ja kulkemaan kohti samaa päämäärää.

Matkan varrella seuraan ovat liittyneet muun muassa Henri Haakana, joka on säveltänyt teoksen musiikin, ja Antti Lindholm, joka vastaa videoista.

Rosenvallin mukaan koko työryhmä on heittäytynyt tekemisen tapaan, jossa eri taiteenlajien raja-aidat kaatuvat. Hänelle itselleen kokemus on ollut opettavainen ja äärimmäisen mielenkiintoinen.

Myös näyttämöllä kaikki joutuvat tekemään muutakin kuin sitä, mitä parhaiten osaavat. Rosenvall uskoo, että tällainen monimuotoisuus on tulevaisuudessa yhä yleisempää.

– Perinteinen puheteatteri varmasti elää jatkossakin, mutta yhä enemmän tulee sellaisia esityksiä, jotka eivät mahdu mihinkään lokeroon.

Mikä rangaistuksen tehtävä on?

Hirtettyjen tarinat vievät katsojat elämän ja kuoleman kysymysten äärelle. On siis kyse haudanvakavista asioista – mutta toisaalta ei sittenkään.

– Kun ihminen on voimaton lähestyvän kohtalon edessä, se voi synnyttää sysimustaa, jopa absurdia huumoria, Rosenvall kuvailee.

Käsikirjoittaja uskoo, että teos herättää katsojissa monenlaisia tunteita. Ehkä se herättää myös pohtimaan rikoksen ja rangaistuksen suhdetta – aihetta, josta Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon. Rangaistusten koventamista on vaadittu varsinkin seksuaalirikosten kohdalla.

– Totta kai rikoksista pitää rangaista, mutta on hyvä pohtia, mikä rangaistuksen tehtävä on. Voidaanko sillä oikeasti vähentää rikollisuutta? Vai onko se vain koston väline, jolloin ollaan jo vaarallisella tiellä.