Hyllyittäin albumeita ja kansioita, laatikkopino piilossa jopa olohuoneen verhojen takana. Pekka Kerkelän kodissa Ounasrinteellä täytyy olla tuhansia postimerkkejä. Täältä löytyvät niin maailman vanhimpana tunnettu postimerkki, black penny Isosta-Britanniasta vuodelta 1840, kuin kelpo kokoelma lappilaisia rivileimoja 1900-luvun alusta.
Vuosikymmenten filateliaharrastus on tuottanut kokoelman, josta osa on tarkasti lajiteltuna, osa vielä hakee paikkaansa. Ja osa on vielä maailmalla.
Valmista ei taida tulla koskaan?
– Ei. Tunnetusti ainoa täydellinen postimerkkikokoelma on Hemulilla. Siksi hän vaihtoi kasvienkeräilyyn.
Ohjenuoraksi aloittelevalle keräilijälle Pekka Kerkelä vinkkaa kolme asiaa: keräilykohteen rajaamisen, rajaamisen ja rajaamisen. Ja heti perään myöntää, että tässä olisi parantamisen varaa hänellä itselläänkin.
Henkilökohtaisen keräilyharrastuksen ohella Pekka Kerkelä toimii Lapin postimerkkeilijöiden puheenjohtajana. Pohjois-Suomen ainoa filateelinen yhdistys perustettiin vuonna 1990 Rovaniemellä.– Vielä tuolloin Lapissa ja Rovaniemelläkin toimi muitakin alan yhdistyksiä, mutta harrastuksen suosio ei ole enää entisellään, hän kertoo kehityssuunnasta koko maassa.
Yhdistys kokoontuu tällä hetkellä säännöllisesti Rovaniemellä ja Kemissä. Huolena on harrastajakunnan ikääntyminen.
– Eihän 15-vuotias välttämättä enää edes tiedä, mikä postimerkki on, Kerkelä harmittelee.
Hän itse aloitti harrastuksen tuossa iässä, samoin kuin suuri osa ikätovereista.
Niinhän se on, kirjepostista on tullut harvinaisuus. Laskut, kuulumiset kuin moni muukin ennen postin välityksellä hoitunut asia tapahtuu nykyään älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen avulla.
– Milloin itse viimeksi lähetit tai sait oikealla postimerkillä varustetun kirjeen tai kortin? Todennäköisesti joulun alla.
Lapin postimerkkeilijöiden perustaminen osuu samaa vuoteen, jolloin posti- ja telelaitos muuttui valtion keskusvirastosta liikelaitokseksi. Yksityistämiskehitys on vaikuttanut filatelian toimintakenttään. Suurin osa Postin omista myymälöistä on ulkoistettu asiamiesposteiksi kauppojen tai huoltoasemien yhteyteen.
– Meillä Rovaniemellä on siitä harvinainen tilanne, että Postin myymälöitä on vielä kaksi: keskustassa ja Napapiirillä, Kerkelä iloitsee.
Lapin postimerkkeilijät ja Joulupukin pääposti ovat tehneet harvinaislaatuista yhteistyötä jo vuosikymmeniä: posti on lahjoittanut yhdistykselle joulupukille lähetetyt kirjekuoret postimerkkeineen. Yhdistys on puolestaan myynyt ne eteenpäin ja lahjoittanut voiton Unicefille, vuosien aikana noin 25 000 euroa.Tänä vuonna hieno perinne uhkaa päättyä EU:n uuteen tietosuoja-asetuksen. Asetuksen vuoksi joulupukille osoitettuun kirjekuoreen tai korttiin merkitty lähettäjän nimi ja osoite pitäisi poistaa ennen postimerkkien myymistä keräilijöille. Tai vaihtoehtoisesti poistaa postimerkit kirjekuoresta.
– Se vaatisi valtavan työn. Toivon, että asetuksen soveltamiseen saadaan joku tolkku. Eihän muuten divariyrittäjäkään voi myydä yhtään vanhaa lehteä, jossa näkyy tilaajan osoitetiedot, Kerkelä harmittelee.
Uudet Suomessa julkaistavat merkit voi hankkia kätevästi itselleen kestotilauksena. Haastavampaa on jo esimerkiksi se, että ryhtyy keräämään postimerkin jokaisesta maailman maasta. Tai valitsee tietyn aiheen.
– Jopa alasin-aiheisista merkeistä voi kerätä kokoelman, Kerkelä mainitsee esimerkin elävästä elämästä.
Harvinaisuudessa piilee keräilyn koukuttavuus: on jotakin, mitä tavoitella.
Jäsentensä henkilökohtaisten kokoelmien lisäksi Lapin postimerkkeilijöillä on yhteisiäkin keräilykohteita. Yhdistys kerää niin sanottuja rivileimoja Lapin alueelta.
– Jos näitä löytyy kotoa, yhdistys ostaa mielellään, Kerkelä vinkkaa.
Rivileimat ovat ajalta jolloin miltei joka kylässä oli postitoimisto, jo Lapissa yli 400.
Koska pyöreät leimasimet olivat arvokkaita, riitti kyläpostille yksirivinen leima, josta kävi ilmi paikan nimi. Pyöreä leima lyötiin sitten lähimmässä postikonttorissa.
– Jos postitoimiston hoitaja oli laiska, kuten vaikkapa Jaatilassa, hän löi rivileiman vain silloin tällöin. Niinpä näiden paikkojen leimat ovat sitäkin harvinaisempia.
Nivavaarassa taas leimasin meni rikki tai katosi kahteenkin kertaan, sillä vuosina 1935–53 tunnetaan kolme erilaista leimaa.
Kerkelälle harrastuksen suola on juuri postimerkkien myötä avautuva kulttuurihistoria. Juuri siksi hän suosittelee harrastusta lämpimästi muillekin.
Mikä on kokoelmasi helmi?
– Espoolaisen ystäväni kanssa keräilemme kirjeitä 30-vuotisen sodan ajalta.
Tuohon aikaan Suomessa asui alle 500 000 ihmistä, joista harva osasi lukea ja vielä harvempi kirjoittaa.
Arvokas kirjekokoelma on Espoossa, mutta Kerkelän kansiosta löytyvä uudempi, 1800-luvun lopulla musteella kaunokirjoitettu kirjekuori on sekin kuin pieni taideteos.
– Eihän kukaan enää osaa kirjoittaa näin, Kerkelä huokaa pakahduttavasti.