"Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoo: Tehkää parannus jne., niin hän tahtoo, että uskovaisen koko elämä on oleva parannusta."
Näin aloitti Martti Luther jeremiadinsa 31. lokakuuta 1517 Saksan Wittenbergissä. Ensimmäistä teesiä seurasi 94 muuta teesiä katolisen kirkon uudistamiseksi. Lutherin tavoitteena ei ollut perustaa uutta kirkkoa, mutta näin ajan kuluessa kävi. Millainen mies Luther oli?
- Lutherista on aika moneksi. Hän oli hyvin rohkea ja katsoi uskoa ja elämää hyvin syvältä ja perusteellisesti. Hän avasi sellaisia näkymiä, jotka jättivät jälkiä, toteaa arkkipiispa Kari Mäkinen. Ensi vuonna Suomessa ja ympäri maailman vietetään reformaation 500-vuotisjuhlaa ekumenian merkeissä. Esimerkiksi lokakuussa Luterilaisen maailmanliiton reformaation merkkivuoden pääjuhlaan Ruotsin Lundissa osallistuu paavi Franciscus.
Saksassa reformaatio tapahtui väittelyn ja jopa konfliktin kautta, mutta pohjoisempana kehitys oli Mäkisen mukaan loivempaa ja hitaampaa. Arkkipiispa on kutsunut tätä reformaation matalaksi katseeksi.
- Siinä pyhä arkipäiväistyy ja arki pyhittyy.
Kansankieltä alettiin käyttää jumalanpalveluksessa ja kirkollisissa toimituksissa, ja pyhät kirjat käännettiin kansankielelle. Mäkisen mukaan oli varsin radikaali ja merkittävä asia, että piikatyttöjen, kerjäläisten ja tavallisten maatyöläisten kieli tuli kirkkokelpoiseksi ja kelvolliseksi painettavaksi kirjaan.
- Tämä kertoo, mistä reformaatiossa on kysymys, eli että Jumala tulee ihmisten luokse ja rinnalle eikä edellytä heiltä jotain erityistä tai jotain muuta, ei asemaa, ei tekoja. Luterilaisessa teologiassa se on kiteytetty: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Reformaation yhteiskunnallinen vaikutus tuntuu yhä tämän päivän Suomessa. Se näkyy Mäkisen mukaan esimerkiksi koululaitoksessa ja kielessä. Reformaatiossa syntyi kirjakieli, joka on siitä lähtien kehittynyt.
Arkkipiispa katsoo reformaation vahvistaneen tavallisen kansan itsetuntoa, vaikka hallitsijat käyttivätkin pitkään kirkkoa yhtenä osana valtiollista auktoriteettijärjestelmää.
- Mutta luterilaisuuden pitkä juonne tarkoittaa myös sitä, että se antoi aineksia koko demokraattisen kansalaisyhteiskunnan syntymiselle. Lisäksi luterilainen sosiaalietiikka lähtee uudenlaisesta näköalasta, jonka mukaan köyhien ja heikossa asemassa olevien hoitaminen on yhteisellä vastuulla, eikä niin, että se perustuisi almun antamiseen tai hyväntekeväisyyteen.
Siis myös hyvinvointivaltion perustat nousevat luterilaisuudesta.
- Suomessa ollaan luterilaisia silloinkin, kun ei olla tietoisia siitä, Mäkinen summaa.
Reformaatio ei enää erota kristillisiä kirkkoja kuten ennen, vaan viime aikoina on entistä enemmän painotettu jatkuvuuden ja yhteyden näkemystä. Tämä näkyy vaikkapa luterilaisten ja roomalaiskatolisen kirkon suhteessa.
- Yhteistä historiaamme katsomalla on nähty, että itse asiassa yhteistä on paljon enemmän kuin mitä jossain vaiheessa historiassa näytti. Enää ei ole kysymys konfliktista tai konfliktin hakemisesta.
Mäkinen lisää, että tavoitteena on löytää yhteisiä askelia, jotka johdattaisivat ennen pitkää mahdollisuuteen yhteisen ehtoollisen ja jumalanpalveluksen viettämisestä.
Martti Lutherin neljä pointtia
Korosti ihmisen pelastuvan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Liittyi näin 400-luvulla vaikuttaneen kirkkoisä Augustinuksen opetukseen ja korosti armon ensisijaisuutta.
Etiikassaan painotti lähimmäisenrakkautta ja Jeesuksen antamaa kultaista sääntöä: kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille. Ihmisen pitää asettua lähimmäisen tilanteeseen ja miettiä, miten haluaisi itselleen tehtävän samanlaisessa tilanteessa.
Kristinuskon sanoma on tuotava kaikkien ulottuville. Raamattu tuli kääntää kansankielelle ja ihmiset opettaa lukemaan, koska jokaisen pitäisi voida tutustua itse Raamattuun. Kansankieltä tuli käyttää myös muun muassa messuissa ja saarnoissa.
Tuki kansan osallistumista jumalanpalvelukseen. Osallisuutta lisäsivät esimerkiksi virsilaulu ja ehtoollisen jako.
Reformaation aloittaneen Martti Lutherin (1483–1546) viimeinen tahto on Unkarin luterilaisen kirkon hallussa. Testamentin matka Saksasta Unkariin on erikoinen tarina.
Lutherilla oli itse asiassa kaksi testamenttia. Jo vuonna 1537 vakavasti sairastunut Luther laati henkisen perintönsä. Toinen testamentti on puolestaan hänen omaisuusluettelonsa.
Testamentin viimeinen Luther-niminen haltija oli Martin Gottlieb Luther (1759). Hänen jälkeensä se päätyi Pohjois-Saksassa asuneen Carpzowin porvarissuvulle, joka kannatti luterilaisuutta. Suvun viimeisen miehen Johann Benedict Carpzowin kuoltua hänen arkistonsa huutokaupattiin 1804 Helmstedtin kaupungissa.
Testamentin huusi unkarilaisen katolisen suvun jäsen Miklos Jankovich 40 kultarahalla. Vuonna 1815 hän testamenttasi Lutherin testamentin Unkarin luterilaiselle kirkolle. Asiakirja vietiin ensin Kansallismuseoon, josta se anomuksesta saatiin kirkolle vasta 1845.
Vuonna 1881 Pestin saksalainen pappi Ede Doleschall laati Lutherin testamentista ensimmäisen tieteellisen kirjoituksen.
Testamentin kohtalo oli vaakalaudalla 1930–1940-luvuilla. Saksan valtakunta painosti Unkarin kirkkoa poliittisesti, koska se halusi tuoda Lutherin viimeisen tahdon Wittenbergin Luther-taloon. Unkarin kirkko kuitenkin onnistui vuosina 1936–1941 käydyissä neuvotteluissa, ja testamentti jäi Unkariin.
Vuodesta 1979 testamentti on ollut esillä Budapestin luterilaisessa museossa. Merkkivuonna 2017 se on Budapestin lisäksi näytteillä myös Wittenbergissä.