Mainos

Suomen parasta osa­ke­va­rain­hoi­toa – ”Koh­dey­ri­tys­ten sy­väl­li­nen ym­mär­rys on tärkeä osa sal­kun­hoi­ta­jien työtä”

Vuoden alussa Säästöpankki sai merkittävän tunnustuksen, kun Morningstar palkitsi Säästöpankki Rahastoyhtiön (Sp-rahastoyhtiö) Suomen parhaana osakevarainhoitajana sen rahastojen viiden vuoden riskikorjatun tuoton mukaan. Ammattitaitoisen salkunhoitotiimin pitkäjänteisen työn tulokset puhuvat puolestaan.

Kotimaisen Säästöpankki Optian saapumisesta Lappiin on tullut kuluneeksi tänä vuonna 10 vuotta. Pohjois-Suomen täyden palvelun konttorit sijaitsevat Rovaniemellä, Torniossa ja Kuusamossa tarjoten sijoitus-, rahoitus- ja varainhoitopalveluita niin yritys- kuin henkilöasiakkaillekin.

– Vaikka 10 vuotta on melko lyhyt aika, olemme saaneet hyvän jalansijan täällä Lapissa, kertoo aluekonttorin johtaja Terttu Alaraatikka hymyillen Rovaniemen konttorilla.

Erityisesti Säästöpankin menestys rahastoissa on vaikuttanut varainhoidon kasvavaan kantaan kahden viimeisen vuoden aikana.

Viimeisin osoitus Säästöpankin onnistumisista tapahtui 13.3.2018, jolloin SP-Rahastoyhtiö palkittiin Morningstar Awardseissa Suomen parhaana osakevarainhoitajana. Voiton ratkaisi rahastojen viiden vuoden riskikorjattu tuotto ja arvioitavana olivat sekä kotimaiset että kansainväliset varainhoitotalot.

– Tämä on todella merkittävä tunnustus ja hyvin harvinainen palkinto suomalaiselle varainhoitoyhtiölle. Top 3 -valinnassa ei ollut yhtään muuta kotimaista toimijaa mukana, kommentoi sijoituspäällikkö Markus Vitikka , jonka toimialueeseen kuuluu Säästöpankin Pohjois-Suomen kaikki konttorit.

Asiantunteva varainhoitotiimi

Täysin kotimaisen Säästöpankin varainhoitohenkilöstön määrä on tällä hetkellä 38 ja hallinnoitavia varoja on yli 3 miljardia. Helsingissä sijaitsevalla salkunhoitotiimillä on pitkä kokemus alalta, ja tiimin sisäinen vaihtuvuuskin on ollut vuosien aikana melko vähäistä.

Vaikka salkunhoitotiimillä on tuntemusta markkinoista vuosien kokemuksen pohjalta, käyttävät he työssään hyödykseen myös kansainvälisiä yhteistyökumppaneita.

– Laaja verkosto mahdollistaa ammattimaisen sijoitustoiminnan kaikilla sijoitusmarkkinoilla, sijoituspäällikkö Risto-Matti Lausto summaa.

– Olemme riippumaton toimija, joten valintojamme ohjaa pyrkimys siihen, miten löydämme asiakkaillemme parhaat ratkaisut. Olemme kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin rahastomarkkina keskimäärin Suomessa. Varainhoidon kasvu on ollut n. 35 % ja rahastopuolella noin 24% valtakunnallisesti, avaa Vitikka tilannetta rahastomarkkinoilla.

Varainhoitajien mukaan ei tarvitse olla valtavan suuri varainhoitotalo pärjätäkseen, vaan taustalta löytyvät hyvät yhteistyökumppanit, osaava salkunhoito ja laatuyhtiöstrategia. Yhdeksi vahvuudeksi ja onnistumisen syiksi miehet listaavat lisäksi Säästöpankin ketteryyden.

– Rahastot ovat kokonsa vuoksi ketteriä, joten saamme suhteessa pienimmilläkin liikkeillä merkittäviä vaikutuksia aikaiseksi, Lausto kertoo.

– Laatuyhtiöissä on hyvä tase, korkea pääoman tuotto ja yritykset ovat hyvin vahvoja omalla alueellaan. Noin viidennes suuryrityksistä täyttää nämä kriteerit, kommentoi Vitikka.

Varainhoitajien mukaan ei tarvitse olla valtavan suuri varainhoitotalo pärjätäkseen, vaan taustalta löytyvät hyvät yhteistyökumppanit, osaava salkunhoito ja laatuyhtiöstrategia. ”Rahastot ovat kokonsa vuoksi ketteriä, joten saamme suhteessa pienimmilläkin liikkeillä merkittäviä vaikutuksia aikaiseksi.”
Varainhoitajien mukaan ei tarvitse olla valtavan suuri varainhoitotalo pärjätäkseen, vaan taustalta löytyvät hyvät yhteistyökumppanit, osaava salkunhoito ja laatuyhtiöstrategia. ”Rahastot ovat kokonsa vuoksi ketteriä, joten saamme suhteessa pienimmilläkin liikkeillä merkittäviä vaikutuksia aikaiseksi.”

Vastuullinen sijoittaminen

Nykypäivänä olennaiseksi osaksi sijoitustoimintaa on muodostunut myös vastuullinen sijoittaminen. Sp-Rahastoyhtiö on sitoutunut YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin ja kuuluu suomalaisen vastuullisen sijoittamisen yhdistykseen nimeltä FINSIF.

– Ympäristö- ja sosiaalikysymykset sekä eettinen sijoittaminen ovat tulevaisuudessa asioita, joihin ihmiset kiinnittävät huomiota tehdessään valintoja sijoitusvarallisuutensa suhteen, toteaa Vitikka.

– Myös yhteisöt kiinnittävät sijoituspäätöksissään entistä enemmän huomiota vastuullisuuteen.

Säästöpankin salkunhoitajat seuraavat tiiviisti valikoituja yrityksiä ja osallistuvat kymmeniin yhtiökokouksiin vuoden aikana.

– Kohdeyritysten syvällinen ymmärrys on tärkeä osa salkunhoitajien työtä. He tekevät tarkkaa analyysiä, kuinka yrityksissä toimitaan. Salkunhoitajan tehtävänä on suojata sijoittajaa riskeiltä sekä edesauttaa yrityksiä tekemään eettisiä päätöksiä, kertoo Vitikka.

SP-Rahastoyhtiö käyttää sijoituspäätöksiensä tueksi myös ulkopuolista palveluntarjoajaa tarkistamaan sijoituksien soveltuvuuden vastuullisuuden näkökulmasta. Mikäli yrityksissä ei toimita sääntöjen mukaisesti, voidaan sijoituspäätöksiä muuttaa.

– Tavoitteenamme on aktiivinen ja pitkäaikainen omistajuus valikoiduissa yrityksissä, summaa Lausto.

Asiakastapaamisten tärkeys

Säästöpankki Optian sijoituspäälliköt Vitikka ja Lausto kehottavat jokaista kiinnostunutta ottamaan yhteyttä, kun kysymyksiä nousee esiin koskien sijoittamista tai varainhoitoa.

Tapaamisessa asiantuntijat pystyvät käymään läpi yhdessä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja kasvotusten ja esittämään kullekin sopivia ratkaisuja.

– Muodostamme asiakkaistamme sijoittajaprofiilin, ja päivitämme sitä tapaamisten yhteydessä vähintään kerran vuodessa. Näin varmistamme, että ratkaisut sopivat asiakkaan senhetkiseen elämäntilanteeseen, kertoo Vitikka.

Sijoituspäälliköt muistuttavat lopuksi, että varainhoito tarkoittaa sanan varsinaisessa merkityksessä varallisuuden hoitoa, ei äkkirikastumista.

– Sanon usein asiakkailleni heti alkuun, että heillä olisi hyvä olla a) tavoite ja b) riskinottohalukkuus tasapainossa, kun he lähtevät valitsemaan sijoituskohteita. Jos öitä ei saa arvonvaihtelun takia nukuttua, kannattaa tällöin valita matalariskisempi vaihtoehto, Lausto kertoo hymyillen.

– Yksin ei kuitenkaan tarvitse olla valintojen edessä. Autamme mielellämme varainhoitoa ja sijoittamista koskevissa kysymyksissä, sijoituspäälliköt summaavat.

Ota yhteyttä: http://www.saastopankki.fi/yhteystiedot