Suomalaiset ottavat luontosuhteensa vakavasti. Siihen viittaa lähes 300 vuotta jatkunut kasvihavaintojen ikuistaminen kirjoihin ja kansiin.
Vuosilta 1750–1955 kasvihavaintoja on kertynyt karkeasti arvioiden jo 300 000. Järjestelmällisen havainnoinnin alku juontuu Turun Akatemiaan ja kuuluisan kasvitieteilijä Carl von Linnén esittämiin pyyntöihin tietojen keruusta. Suomalaiset tarttuivat heti innolla toimeen.
– Aineistojen keruu lähti Suomessa paremmin liikkeelle kuin Ruotsissa, vaikka oltiin samaa valtakuntaa, taustoittaa tutkija Jari Holopainen Itä-Suomen yliopistosta.
Alkuvaiheen tietoja vuosilta 1750–1875 kokosi yhteen ja julkaisi fysiikan professori Adolf Moberg . Aiemmin vähälle huomiolle jääneeseen aineistoon kuuluu noin 45 000 havaintoa 450 kasvilajista. Eniten on kirjattu tietoja rukiin kukinnasta, ohran ja kauran kylvöstä, tuomen kukkimisesta, koivun lehtien puhkeamisesta ja perunan istutuksesta.
Mobergin aineiston ovat tallentaneet digitaaliseen muotoon ja analysoineet Holopainen, tutkija Samuli Helama Luonnonvarakeskus Lukesta sekä kasviasiantuntijana ollut yli-intendentti Henry Väre Luonnontieteellisestä keskusmuseosta. Tutkimus liittyy Holopaisen laajempaan hankkeeseen Suomen katovuosien historiasta.
Sivistyneistö merkitsi muistiin
Ella ja Georg Ehrnroothin säätiön tukema tutkimus, joka julkaistiin toukokuussa Agricultural and Forest Meteorology-lehdessä, valottaa ilmaston vaikutusta viljely- ja luonnonkasveihin.
– Tutkimuksessa nousi esille, että ilmasto kylmeni ja kasvukausi lyheni, Holopainen kertoo. Vuoden 1846 jälkeen kevään tulo viivästyi yli viikolla ja kasvukausi lyheni. Ajanjaksoon sisältyvät myös suuret nälkävuodet 1860-luvun lopulla.
Meteorologisten ja kasvihavaintojen tekijänä oli yleensä maaseudun sivistyneistöä kuten pappeja, lääkäreitä ja ylioppilaita. Mahtuipa mukaan myös kirkkoherroja, poliisipäälliköitä ja luutnantteja. Monet havainnot koskivat viljelykasveja, mikä osoittaa maanviljelyksen suurta merkitystä.
Havainnoitavia lajeja oli runsaasti, ja niistä käytettiin yleensä Linnén tieteellistä nimistöä. Todennäköisesti ainakin osa havainnoijista oli lukenut opiskeluvuosinaan myös luonnontieteitä.
Kasvihavaintojen määrä lisääntyi 1870-luvulla, kun Suomen Tiedeseuran jakamia havaintovihkosia kevennettiin. Sitä ennen havainnointi oli lähes kokopäiväistä työtä, sillä 70-sivuiseen vihkoon olisi pitänyt kirjata 140 eläin- ja kasvilajin vuodenkierron vaiheet ja vielä tiedot esimerkiksi roudan syvyydestä, vedenkorkeuksista ja säistä aina sateiden laatua myöten.
Suomen kasvidata harvinaisen laaja
Kasvihavaintoja ovat Tiedeseuran jälkeen koonneet ainakin Luonto-Liitto, Luonnontieteellinen Keskusmuseo ja Metsäntutkimuslaitos.
– Uudempi osa aineistosta vuoteen 1955 asti odottaa myös analyysiä. Siinä ilmastonmuutoksen voi olettaa jo näkyvän, Holopainen mainitsee. Hän uskoo, että aineisto kiinnostaa myös ulkomaisia ilmastonmuutoksen tutkijoita.
Suomalainen data on kansainvälisesti harvinaisen kattava.
– Missään muualla maailmassa ei ymmärtääkseni ole tällaisia tietokokonaisuuksia kuin Suomessa. Klassisina pidettyjen eurooppalaisten datojen määrät esimerkiksi Englannissa ja Sveitsissä ovat vallan vaatimattomia suomalaiseen dataan nähden, Helama kuvailee.