Suo­ma­lai­set eivät pääse enää pil­kil­le Finn­mar­kin jär­vil­le

Ylen saamenkieliset tv-uutiset kertoo, etteivät ulkomaalaiset saa lupia järvikalastukseen kolmeen kuukauteen 15.3.2019 jälkeen Norjan Finnmarkissa. Asian päätti tällä viikolla alueen maahallinnon hallitus.

Matkailuyritykset saavat yhä viedä ulkomaalaisia pyyntiin, mutta yksin turistit eivät saa kalastaa.

Päätös on ollut kuntapäättäjien mukaan odotettu. Sillä pyritään antamaan paikallisille ja muille norjalaisille paremmat kalastusmahdollisuudet.

Osa Finnmarkilaisista olisi halunnut kieltää kalastuksen myös muilta norjalaisilta. Päätös voi kaventaa kalastusmatkailusta saatavia tuloja.