Olen tuskin ainoa, joka on ihmetellyt viime vuosikymmenien mullistusta Suomen julkisessa hallinnossa. Yhtä uudistusta ei ole saatu vietyä loppuun, kun uusi on jo täydessä menossa ja kolmatta suunnitellaan. Meno on kuin Maon kulttuurivallankumouksessa: tehtävänsä kunnialla hoitaneet virkamiehet ja koetut menettelytavat raivataan pois tietämättä, mitä tulee tilalle.
Ville Yliaskan väitöskirja Tehokkuuden toiveuni Uuden julkisjohtamisen historia Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle antoi selityksen.