Sulaan ajanut moot­to­ri­kelk­kai­li­ja pe­las­tet­tiin Enon­te­kiön Ou­nas­jär­vel­lä – "Moni kuuli miehen avun­huu­dot"

Mies ajoi moottorikelkalla sulaan Ounasjärven jäällä Enontekiöllä perjantain vastaisena yönä.

Lapin pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtuneesta hieman ennen puolta yötä.

– Hätäkeskukseen tuli useita soittoja. Tapahtumapaikka on Hetan kylän kohdalla, joten moni kuuli miehen avunhuudot, päivystävä palomestari Pohto Kirkkala kertoo.

Kylän kohdalla on Kirkkalan mukaan useita satoja metrejä pitkä sula.

– Se on niin iso, ettei siitä voi päästä yli.

"Kuljettaja oli nähtävästi liikkeellä yksin"

Paikalle hälytetty pelastuslaitos sai nostettua miehen vedestä.

– Pelastustajia oli paikalla kymmenkunta, yksi yksikkö Muoniostakin. Käytössä oli kolme venettä, joita ei onneksi oltu vielä laitettu talviteloille. Oli silti aika haastavaa saada veneet vesille, Kirkkala sanoo.

Kelkkailija toimitettiin jatkohoitoon, eikä pelastuslaitoksella ole tietoa hänen tilastaan.

Kirkkalan arvion mukaan pelastajien saapumiseen paikalle kului 15–20 minuuttia.

– Onneksi tämä tapahtui kylän kohdalla. Syrjemmässä, keskellä yötä, ei avunhuutoja olisi kuultu.

Pelastajat etsivät vielä pitkään mahdollista kelkan kyydissä ollutta, mutta ketään ei löydetty.

– Kuljettaja oli nähtävästi liikkeellä yksin.

"En lähtisi vielä jäälle ajamaan"

Kirkkalan mukaan järvet ovat jäätyneet Enontekiöllä tänä syksynä aikaisempia vuosia paremmin. Pienissä järvissä on jäätä reilu 10 senttiä.

– Se on kuitenkin moottorikelkalle vielä aika vähän. Lisäksi voi olla virtausten ynnä muiden aiheuttamia ohuempia kohtia, joten en lähtisi vielä jäälle ajamaan.

– Ja Ounasjärvi on yli 30 metriä syvä. Se jäätyy hitaasti.