Johan Wilhelm Snellman ei ollut ahdasmielinen nationalisti vaan kosmopoliitti, joka tulkitsi kansakuntien kehitystä hegeliläisen dialektiikan pohjalta. Kansakuntien ja ihmiskunnan kehityksen yhdistäminen ja vuorovaikutus oli Snellmanin "suuri linja" aivan kuten Niva ja Juupaluoma (LK 16.5.) toteavat.

Snellmanin kielenkäyttö oli värikästä ja koukeroista vanhaa suomea, mutta nykysuomeksi sanottuna hän toteaa pääteoksessaan, että "vaikka me tietäisimme vuoren varmasti, että tätä kieltä, Suomen kieltä, ei neljänsadan vuoden kuluttua puhu enää kukaan, vaan tutkijat sitä kammioissaan tutkivat, niin nyt meidän on tehtävä kaikki voitava suomen kielen ja kulttuurin kohottamiseksi korkeimpaan mahdolliseen kukoistukseen, jotta se voi antaa suurimman mahdollisen panoksen koko maailman kansojen ja kulttuurin kehitykseen".