Pekka Karjalainen tuikkasi ullakon tuleen.
Keltainen talo seisoi Asemieskadun kulmassa ja odotti purkua. Alakerrassa majaili joukko hampuuseja.
Nyt on minuutti aikaa poistua, talo on tulessa, Karjalainen ilmoitti heille matkalla ulos.
Elettiin 1980- ja 1990-lukujen taitetta. Karjalainen oli lähtenyt Muurolan sairaalasta Rovaniemelle ryyppäämään kesällä vähän ennen juhannusta. Vähän niin kuin karkasi. Ei muista enää, oliko juuri silloin pakkohoidossa.
Karjalainen otti viinan päälle tenttua ja senkun vain tuikkasi talon tuleen. Ei siihen sen kummempia syitä ollut.
Muutama tunti myöhemmin hän marssi poliisin pakeille. Ilmoitti, että minä sen tein.
Poliisi otti sormenjäljet ja vei takaisin Muurolaan.
Karjalainen kävi oikeudessa. Sieltä passitettiin mielentilatutkimuksiin.
Nimeni on Titiuu ja tulen Guassi-planeetalta, Karjalainen kertoi psykiatrille. Hän keksi planeetalle kielen ja kirjoittikin sitä. Mukana oli huumoria, mutta oli se tottakin. Mies oli sekaisin. Hänet todettiin syyntakeettomaksi.
56-vuotiaalla Karjalaisella on paranoidinen skitsofrenia.
Ongelmat alkoivat Ruotsissa 1980-luvulla. Silloin niitä ei laskettu skitsofreniaksi, vaan jonkinlaiseksi masennukseksi, Karjalainen muistelee.
Hän oli lähtenyt länsirajan taakse 17-vuotiaana vuonna 1978 töiden perässä. Kun niitä ei löytynyt omin voimin, isosisko hommasi veljelleen paikan pesulasta.
Alkoholia tuli otettua liian kanssa. Työpäivinä Karjalainen ei ryypännyt, mutta vapaa-ajalla senkin edestä. Hän sai Antabuksen tapaisen lääkityksen, mutta käytti sitä väärin yhdessä alkoholin kanssa. Naama alkoi punottaa ja sydän jyskyttää.
Muitakin lääkkeitä oli, ja niitäkin hän käytti väärin.
Välillä Karjalainen jätti lääkkeet kokonaan pois. Silloin hän meni todella huonoon kuntoon. Ei tuntenut kylmää eikä kuumaa. Näkö melkein lähti.
Mies läiski myös korttia. Alkoholismin ja lääkkeiden väärinkäytön lisäksi kehittyi peliongelma.
Palkka oli hyvä, mutta rahat menivät sutjakkaasti. Tuli nälkä ja Karjalainen näpisteli kaupoista.
Välillä hän jumiutui moneksi tunniksi tuijottamaan yhteen paikkaan. Toisinaan joku huusi hänen nimeään, mutta kun hän kääntyi katsomaan, ketään ei näkynyt. Kellon viisarien raksutus häiritsi, kun hän yritti nukkua.
19-vuotiaana Karjalainen yritti itsemurhaa.
Kuusitoista vuotta Ruotsiin lähdön jälkeen Karjalainen palasi Rovaniemelle.
Hän oli sairaalahoidossa Muurolassa ja Kellokoskella sekä Ounaspuistikon ryhmäkodissa kotikaupungissaan.
Hän halusi itse olla hoidossa, mutta toisaalta viina maistui ja houkutteli pois.
Kovin pitkään häntä ei sairaalassa pidetty. Kukaan ei meinannut ottaa tosissaan. Kerran Karjalainen matkusti linja-autolla Muurolaan, koska olo oli todella huono. Lääkäri sanoi, että ei sinulla mitään hätää ole ja passitti seuraavalla linja-autolla takaisin.
Karjalainen lähti takaisin Ruotsiin.
Pyhäinpäivän aattona 2011 Karjalainen istui kolme tuntia lumihangessa Lapin keskussairaalan edessä. Hän oli juuri palannut toiselta Ruotsin-reissultaan.
"Että saisin hoitoa. Että otettaisiin tosissaan. Olin sekaisin", hän sanoo.
Vahtimestari sanoi, että odota vaikka vuosi, mutta et pääse.
Kolme tuntia riitti. Karjalainen lähti jälleen Muurolan sairaalaan.
Seuraavana vuonna hän hakeutui kunnan maksusitoumuksen turvin palvelukoti Kotipetäjään, joka on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille tarkoitettu yksityinen asumisyksikkö.
Ensin Karjalainen asui tehostetulla puolella, jossa on yövalvonta. Sitten hän siirtyi saman talon tuetun asumisen puolelle.
"Sain rutiinin. Sain tukea. Opin päivärytmin", hän sanoo.
Piti pitää oma huone siistinä, osallistua keittiötöihin, viedä roskat.
Vähän ajan päästä Karjalainen siirtyi tukiasuntoon puolen kilometrin päähän Kotipetäjästä. Hän kävi syömässä palvelukodissa, osallistui talon toimintoihin ja henkilökunta kävi viikoittain tukikäynneillä hänen luonaan. Karjalainen asui tukiasunnossa noin vuoden.
Nyt Karjalainen asuu vuokralla Pohjoisrannassa ja käy työtoiminnassa Edurolla. Hän teki ensin siivoustöitä, mutta pääsi vastikään parempiin hommiin apuvälinepesulaan. Kotona odottaa vuoden ikäinen kissa.
Lääkitys on kohdillaan ja kun Karjalainen muistaa nukkua hyvin, oireita ei juuri ole. Jos tulee tarve, hän käy kunnan mielenterveystoimistossa.
"Nyt menee hyvin. Minusta on tullut... miksi sitä sanotaan..." Karjalainen miettii hetken.
"Mallikansalainen", hän naurahtaa.
Palvelukoti Kotipetäjä juhlisti perjantaina 20-vuotissyntymäpäiviään.
" Pekka (Karjalainen) on meidän täydellinen mallioppilas", Kotipetäjän lähihoitaja, nykyisin sosionomiopiskelija ja Karjalaisen entinen omahoitaja Tiina Hietakangas kehaisee.
"Näitä isompia onnistumisia on silloin tällöin. Vaikea sanoa, kuinka moni asiakkaistamme pääsee lopulta omilleen, koska ongelmat ovat niin yksilöllisiä. Jollakin voi olla pelkästään mielenterveysongelma, toisella vain päihdeongelma, kolmannella molempia."
Vanttauskoskella sijaitseva yksityinen palvelukoti on tarkoitettu aikuisille mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Nuorimmat asiakkaat ovat alle 30-vuotiaita ja vanhin 79.
Talossa on 18 paikkaa, joista puolet on tehostetulla eli yövalvonnan sisältävällä puolella. Lisäksi Kotipetäjällä on vajaan kilometrin päässä palvelukodista muutama tukiasunto omaan asuntoon muuttoa suunnitteleville asiakkaille.
Kaikki paikat ovat Hietakankaan mukaan yleensä täynnä lukuun ottamatta muutaman viikon katkoksia, kun asiakkaat vaihtuvat.
"Meillä on aina tavoitteena, että asiakas pärjäisi lopulta itse ja voisi muuttaa omaan asuntoon. Kaikkien kohdalla se ei tietenkään toteudu", Hietakangas sanoo.
Työntekijöitä palvelukodissa on kymmenkunta.