Jalkapalloliigan mestaruuskamppailun jännitys sen kuin vain tiivistyy. SJK selvitti sunnuntaina kotonaan Ilveksen ja harppasi sarjakärkeen ohi RoPSin. Sarjakolmonen HJK haki vierasvoiton VPS:sta ja pysyy tiukasti kärkikaksikon kannassa.
SJK:lla on 54 pistettä, RoPSilla 53 ja HJK:lla 52. RoPSilla on vielä kolme peliä, SJK:lla ja HJK:lla kaksi. RoPS kohtaa maanantaina vieraissa IFK Mariehamnin, ja sen jälkeen mennään maaottelutauolle pohtimaan ratkaisukuvioita. Mestaruus saattaa hyvinkin ratketa vasta kauden päätöskierroksella 25. lokakuuta.
SJK:n sankari kotivoitossa Ilveksestä oli hyökkääjä Akseli Pelvas. Hän puski 12. minuutilla avausmaalin ja täydensi 13 minuuttia myöhemmin kotijohdon rangaistuspotkulla. Pelvas nosti näin kauden maalisaldonsa 13 osumaan. Ilves tuli vielä toisen puoliajan kahdeksannella minuutilla taistelemaan pisteistä Henry Ugwunnan maalilla, mutta SJK pystyi pitämään johtonsa ja sai tärkeääkin tärkeämmän voiton.
Lokakuun aluksi yli puolentoista kuukauden voitottoman putkensa katkaissut HJK otti toisen peräkkäisen voiton, kun VPS kaatui Vaasassa 2–1. Seitsemättä peräkkäistä mestaruuttaan jahtaava HJK iski jo neljännellä minuutilla Tapio Heikkilän puskulla Atomu Tanakan syötöstä. Japanilaispelaaja Atom järjesti myös helsinkiläisten toisen, kun hänen keskityksensä pomppi VPS-puolustuksesta omaan maaliin 36. minuutilla.
Sarjapaikastaan taisteleva VPS ei kuitenkaan luovuttanut, ja loppuhetket menivät todella jännittäväksi. Ensin Juho Mäkelä kavensi kauden 13. maalillaan, ja viimeisillä sekunneilla VPS:n maalivahti Henri Sillanpää puski kulmasta HJK:n ylärimaan.
FC Lahti kukisti Interin 3–1 Xhevdet Gelan osuttua kahdesti. FC Lahti nousi Interin kanssa tasoihin neljänneksi, kummallakin on 46 pistettä ja kolme peliä jäljellä.
Putoamistaistokin on tiukkaa. Sunnuntaihin sarjajumbona lähtenyt KTP voitti Ilari Äijälän maalilla HIFK:n, ja kun KuPS kaatoi Jaron 2–0, KTP nousi viimeiseltä sijalta ohi Jaron ja VPS:n. KTP:llä on pisteitä 31, VPS:lla 29 ja Jarolla 28. KTP on toki pelannut ottelun enemmän kuin takana oleva kaksikko.