Rajavartiolaitos kertoo aloittaneensa esiselvityksen mahdolliseen alueloukkaukseen liittyvästä tapahtumasta Suomenlahdella.
Rajavartiolaitoksen mukaan sivullinen teki ilmoituksen tunnistamattomasta, miehittämättömästä ilma-aluksesta tiistaina. Ilmoituksen mukaan ilma-alus oli löytynyt rantakivikosta Pellingin saaristossa.
Rajavartiolaitoksen partio vahvisti havainnon.
Aiemmin puolustusministeriö kertoi, että Porvoon edustalta ranta-alueelta oli löydetty miehittämätön drooni, jota tutkitaan mahdollisena alueloukkauksena.
Rajavartiolaitoksen mukaan ilma-alus ei aiheuta vaaraa sivullisille.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Rajavartiolaitos ja poliisi ovat aloittaneet tutkinnan tapauksesta.
Tutkintaa Suomenlahden merivartiostossa johtava yliluutnantti Antti Leskelä ei ota kantaa siihen, mihin käyttöön drooni on tarkoitettu. Hän korostaa, että käynnissä on vasta esiselvitys mahdolliseen alueloukkaukseen liittyvästä tapahtumasta Suomenlahdella.
Leskelän mukaan drooni on suurikokoinen, vähintäänkin useiden metrien mittainen, kiinteäsiipinen drooni, jollaisia ei ole kaupallisessa käytössä. Siksi sitä epäillään vieraan valtion lennokiksi.
– Jos kyseessä on vieraan valtion drooni, asiaa tutkitaan alueloukkauksena, Leskelä toteaa.
Leskelä ei ota kuitenkaan kantaa siihen, onko drooni venäläinen, ukrainalainen vai jotakin muuta alkuperää.
– Kenen se on, selvitetään tutkinnassa, Leskeä toteaa.
Uutista päivitetty Antti Leskelän kommenteilla klo 15.47.