Poliittista toimintaa on leimannut pitkään uusliberalistinen eetos, joka ilmenee selkeästi ”taloudellisten pakkojen” ylikorostamisena. Väitetään, että parempaan terveydenhuoltoon ei ole varaa, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja on korotettava, oppilaitoksien luokkakokojen pienentämiseen ei ole varaa, verotuksen väitetään olevan liian tiukkaa ja niin edelleen.

Yllättävän moni poliittinen toimija on saatu nöyränä uskomaan tätä tarinaa.