Suomea johtavat monipuoluehallitukset, joissa ei yksikään puolue pääse sanelemaan ratkaisujen sisältöä. Päätökset ovat väistämättä kompromisseja, joihin jokainen hallituksen puolue kokee saaneensa puumerkkinsä. Kukaan ei tietenkään ole koskaan täysin tyytyväinen.
Suomessakin moni politiikan seuraaja haikailee kaksipuoluejärjestelmää. Siis sitä, että vaalit voittanut puolue tai puolueblokki pääsee panemaan politiikkansa toimeen, pulinoitta ja suoranuottisesti.
Tämän sanotaan turvaavan äänestäjien kuluttajansuojaa. Äänestäjä siis saa mitä tilaa, eikä mitään vesitettyjä kompromisseja.
Jospa asia on niin, että valistunut äänestäjä ymmärtää politiikan liikkuvan hieman siihen suuntaan mitä äänestämänsä puolue tavoittelee. Kaikkea ei voi saada, sillä toista mieltä olevienkin pitää saada osansa.
Olisikohan tämä kansanvallan ydin? Tavoitellaan omaa hyvää ja suodaan sama toisillekin. Kaikkea ei saa, mutta kyse on loppujen lopuksi mahdollisen taitamisesta.
Monipuoluejärjestelmässä politiikka on raskaslavettista touhua. Äkkinäisiä muutoksia ei kerta kaikkiaan tapahdu. Eikä myöskään äkkinäisiä päätöksiä, jotka eivät toteuta oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Virheet on ainakin jossakin määrin pakko korjata.
Kaksipuoluejärjestelmän malleiksi on tarjottu Britanniaa, parlamentarismin kotimaata ja Ruotsia, meille läheistä kansankotia. Eivät nekään ongelmattomia ole, kuten viime aikoina on saatu huomata.
Britannian EU-eroa koskeneen kansanäänestyksen tulos oli sellainen, jota kukaan ei halunnut. Tulos perustui aivan liian suuressa määrin vastuuttomaan demagogiaan. Samalla paljastui maan enemmistövaalijärjestelmän jälkeenjääneisyys.
Ruotsalaisten poliittinen sivistys on harvinaisen korkealla tasolla. Siksi maan blokkipolitiikka ei ole johtanut ylilyönteihin. Blokkien sisällä riittää tasapainottavia tekijöitä ja perustavanlaatuisista kysymyksistä etsitään aina puolue- ja blokkirajat ylittävä konsensus.
Ruotsin blokit eivät kuitenkaan kykene toimimaan maan kolmannen poliittisen voiman, ruotsidemokraattien kanssa. Ruotsidemokraatit on eristetty tilaan, jossa se voi vapaasti rehottaa eikä puolueen onttoutta kyetä paljastamaan.
Suomessa populistivoimat "pakotettiin" hallitusvastuuseen monipuoluehallituksessa. Aatteen kestävyys testataan tilanteessa, kun kaikkea ei saadakaan. Onttous paljastuu väistämättä.
Yhdysvaltain presidentinvaalien kampanjointi on noussut kansanvallan irvikuvaksi. Poliittinen vastakkainasettelu on äitynyt vihaan ja raivoon, mitä poliittiset pyrkyrit lietsovat täysin vastuuttomasti.
Vastakkainasettelun päässä ei ole enää yhteistä arvo-pohjaa.