Simossa paloi pur­je­ve­ne ka­tok­si­neen – palo levisi myös rannan hir­si­va­ras­toi­hin

Kaksi varastorakennusta tuhoutui kokonaan.

Pelastuslaitos on parhaillaan sammutustöissä. Arkistokuva.
Pelastuslaitos on parhaillaan sammutustöissä. Arkistokuva.
Kuva: Anssi Jokiranta

Lapin pelastuslaitos sai ennen aamukymmentä hälytyksen tulipalosta Simon Karsikontiellä. Päivystävän palomestarin Lauri Mannisen mukaan palo sai alkunsa 20-jalkaisesta purjeveneestä, josta se levisi katokseen ja viereisiin hirsivarastoihin.

– Palo on saatu nyt rajattua. Alue sijaitsee rannalla, minkä takia kova merituuli vaikeuttaa sammutustöitä. Savut näkyvät varmasti kauas.

Palomestari kertoo varastojen kuuluvan huvilakokonaisuuteen, jonka päärakennuksen mökit on saatu suojattua.

– Venekatoksessa tehdään jo jälkisammutustöitä. Omistaja huomasi itse palon ja teki hälytyksen. Palo oli niin pitkällä, että hän ei voinut kuin suojata muita rakennuksia.

Syytä palon alkuun ei vielä tiedetä.

Pelastuslaitos tiedotti kolmen aikaan kahden varastorakennuksen tuhoutuneen kokonaan. Toinen näistä oli katos, jossa venettä säilytettiin.

Henkilövahinkoja ei tullut, mutta aineelliset vahingot olivat kohtalaiset.

Päivitetty 22.6. 11.35: Otsikkoa muokattu. Lisätty palomestarin kommentit.

Päivitetty 22.6. 15.56: Lisätty viimeisimmät tiedot.