Moni F1-kuljettaja julisti sunnuntai-iltana ajetun Qatarin gp:n ajouransa fyysisesti kovimmaksi kokemukseksi. Ajajista muutamat oksensivat kypäriinsä kuumissa ja kosteissa oloissa ajetussa kilpailussa.
Williams-tallin yhdysvaltalaiskuljettaja Logan Sargeant keskeytti 40 kierroksen jälkeen, koska hän tunsi itsensä liian sairaaksi jatkaakseen. Sargeant kärsi pahasta nestehukasta ja oli oksentanut.
Alpinen ranskalaiskuski Esteban Ocon kertoi oksentaneensa kilpailun 15. ja 16. kierroksilla. Ocon sijoittui seitsemänneksi.
– Autossa oli varmaan 80 astetta (celsiusta). Se oli kaikkien aikojen vaikein kisani ja kovimmat neljä pistettä, jotka olen voittanut, Ocon sanoi.
Ocon kertoi yrittäneensä viilentää itseään ohjaamalla ilmavirtaa käsillään kasvoihinsa ja vartaloonsa ajaessaan suorilla osuuksilla.
Viidenneksi sijoittunut Ferrarin Charles Leclerc sanoi kisan olleen uransa vaikein ja uskovansa sen olleen sitä myös kaikille muille kuskeille.
Leclerc toivoi, että Qatarin gp:n ajankohtaa mietittäisiin kisakalenterissa. Ensi vuonna Qatarissa on määrä ajaa joulukuussa, minkä pitäisi tarkoittaa hieman siedettävämpiä oloja.
"Joskus harjoittelen saunassa"
Konkarikuljettaja Fernando Alonso kertoi kysyneensä talliradiossa, voisiko hänen päälleen kaataa varikkopysähdysten aikana vettä, mutta se ei ollut sallittua. Aston Martinin espanjalaiskuski kuvaili ajokkinsa istuimen olleen polttavan kuuma ja oikean kylkensä tuntuneen palaneelta.
– Meidän on ajateltava tulevaisuutta – enimmäislämpötiloja tai enimmäiskosteutta, Alonso sanoi.
F1-kuljettajat ovat valmistautuneet ajamaan kuumissa ja kosteissa oloissa, mutta sunnuntain kisa veti monet äärirajoille.
– Joskus harjoittelen tarkoituksella saunassa, mutta tänään 12 kierroksen jälkeen halusin ulos autosta, Mercedeksen brittikuski George Russell sanoi ja totesi olojen tuntuneen "kuumalta kuin uuni".
Ainakin kolme kuljettajaa joutui käymään kisan jälkeen lääkintäkeskuksessa nesteytyshoidossa.
"En ajaisi tätä kuumemmassa"
Alfa Romeon suomalaiskuski Valtteri Bottas sanoi, että tunne auton ratissa alkoi olla kuin "kidutusta".
– Lämpötila ohjaamossa oli melkeinpä liian korkea, Bottas kertoi STT:lle ja totesi kuumuuden olleen siinä rajoilla, että joku saa lämpöhalvauksen.
Bottas totesi, että ero vuoden 2021 kilpailuun oli suuri. Tuolloin Qatarissa ajettiin marraskuun loppupuolella. Hän myös sanoi, että käytössä olisi syytä olla enimmäisraja, jota kuumemmassa ei ajettaisi.
– Jokainen kuljettaja yrittää tietysti ajaa kisan loppuun. Emme lopeta, jos pystymme ajamaan, mutta jossain vaiheessa siitä tulee epäterveellistä ja riskialtista. Mielestäni tämä oli maksimitaso, en ajaisi tätä kuumemmassa.
Verstappen voi keskittyä ennätysjahtiin
Qatarin gp:n voittoon ajoi Red Bullin Max Verstappen, joka varmisti kolmannen perättäisen maailmanmestaruutensa jo lauantain sprinttikisassa.
Hollantilainen on Qatarin gp:n voiton ansiosta enää yhden täysosuman päässä viime kaudella ajamastaan ennätyksestä. Verstappen otti viime vuonna mestaruuden 15 osakilpailuvoitolla. Nyt hänellä on vielä viisi tilaisuutta sivuta tai parantaa MM-sarjan ennätystä.
Bottas oli sunnuntain kilpailussa kahdeksas. Neljä lisäpistettä nosti suomalaisen pistesaldon kymmeneen, ja hän kipusi MM-pisteissä 14:nneksi. Pisteille ajoi myös hänen kiinalainen tallikaveri Guanyu Zhou (9:s).
Seuraava kilpailu ajetaan Yhdysvaltain Austinissa 22. lokakuuta, ja kausi päättyy Abu Dhabissa 26. marraskuuta.
Formula 1:n MM-sarjan 17/22 kilpailu Qatarin gp:
1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.27.39,168, 2) Oscar Piastri Australia, McLaren –4,833, 3) Lando Norris Britannia, McLaren –5,969, 4) George Russell Britannia, Mercedes –34,119, 5) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –38,976, 6) Fernando Alonso Espanja, Aston Martin –49,032, 7) Esteban Ocon Ranska, Alpine –1.02,390, 8) Valtteri Bottas Suomi, Alfa Romeo –1.03,563, 9) Gyanyu Zhou Kiina, Alfa Romeo –1.16,127, 10) Sergio Perez Meksiko, Red Bull –1.20,181.
MM-pisteet: 1) Verstappen 433, 2) Perez 224, 3) Hamilton 194, 4) Alonso 183, 5) Carlos Sainz Espanja, Ferrari 153, 6) Leclerc 145, 7) Norris 136, 8) Russell 132, 9) Piastri 83, 10) Lance Stroll Kanada, Aston Martin 47, ,...14) Bottas 10.
Valmistajien MM-tilanne: 1) Red Bull 657, 2) Mercedes 326, 3) Ferrari 298, 4) Aston Martin 230, 5) McLaren 219, 6) Alpine 90, 7) Williams 23, 8) Alfa Romeo 16, 9) Haas 12, 10) AlphaTauri 5.