Salpausselän kolmipäiväiset kisat kokosivat kaikkiaan 35000 katsojaa nauttimaan maailmancupin taistoista ja hienosta suomalaismenestyksestä. Sää vaihteli auringonpaisteesta lumimyräkkään, mutta tunnelman pysyi korkealla.
– Saimme näissä olosuhteissa järjestettyä Suomen suurimman talviurheilutapahtuman, joka oli täynnä kansanjuhlafiilistä ja sitä kuuluisaa Salppurin henkeä. Iloisia hetkiä ja yhteisöllisyyden tunnetta, joka vallitsi tapahtumassa koko viikonlopun, kehui Salpausselän kisojen pääsihteeri Tomi-Pekka Kolu tiedotteessa.
– Olimme viime hetkille asti epävarmoja siitä, voidaanko yleisötapahtumaa edes järjestää. Tästä syystä teimme jo aiemmin päätökset siitä, että tuotanto tehdään kevyemmin kuin mitä alkuperäiset suunnitelmat olivat. Jätettiin isommat kuviot ensi vuodelle.