Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut jatkuivat Viron Käärikussa keskimatkalla. Lämmin ilma oli sulattanut runsaasti kisamaaston lumia, ja kilpailijat kohtasivat radoilla vaihtelevia hiihto-olosuhteita. Pehmeät sekä lumimäärältään vaihtelevat urat koettelivat fysiikkaa ja monipuolisen tiheä uraverkosto suunnistustaitoa.
Naisten kilpailussa isäntämaan Daisy Kudre otti kisojen toisen kultamitalinsa. Hopealle hiihtosuunnisti Ruotsin Anna Magdalena Olsson ja pronssille neutraalin lipun alla kilpaillut Alena Trapeznikova.
Salla Koskela taisteli hienosti kilpailun neljänneksi, jääden pronssista vaivaiset kaksi sekuntia.
– Otin alun tosi varmasti ja rauhallisesti, että välttyisin virheiltä. Se taktiikka onnistui, ja heti alkuun olikin tiukkaa suunnistusta. Mutta vauhtia olisi pitänyt saada alun jälkeen päälle, Koskela mietti.
Myös Marjut Turunen jatkoi hyviä suorituksiaan ja oli kilpailun 8:s.
Miesten kilpailussa koettiin dramatiikkaa, kun muutama kärkimies ylitti ja käytti reitillään kielletyksi merkattuja teitä, ja he tulivat sen vuoksi hylätyiksi. Osa vastaavan reitinvalinnan tehneistä huomasi umpikujaan ajautumisen, ja kääntyi sallittuja reittejä takaisin, yksi heistä oli virheessä runsaasti aikaa menettänyt Tuomas Kotro.
Kilpailun kärkeen nousikin pohjoismaalaista väriä, kun Norjan Jorgen Baklid otti mestaruuden ja hopeaa Ruotsin Markus Lundholm. Pronssi meni Sveitsin Nicola Muellerille.
Parhaat suomalaismiehet olivat Eevert Toivonen 11:s ja Tero Linnainmaa 13:s.
Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut päättyvät sunnuntaina sekapareilla hiihdettävään sprinttiviestiin ja nuorilla normaaliin viestikilpailuun.