Suomalaista hyvinvointivaltiota on vuosikymmeniä rakennettu sopimalla. Maan hallitus on ollut aktiivisesti mukana päättämässä työmarkkinaosapuolten kanssa uudistuksista ja palkoista. Hallitus on yleensä edistänyt sopimusta veroratkaisuilla. Malli toimi kohtalaisen hyvin vuosikymmeniä, vaikka demokratiaan tuli samalla vahva korporatiivinen piirre.
Viime aikoina on näyttänyt, että kolmikanta taisi toimia hyvin vain niin kauan kuin uutta jaettavaa riitti. Nyt kun talous ei kasva eikä Suomi voi euromaana devalvoidakaan, päätöksenteossa on ajauduttu vaikeuksiin.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla on yritetty rakentaa niin sanottua yhteiskuntasopimusta yli kymmenen kuukautta, laihoin tuloksin.
Vakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Jaakko Kiander arvioi viikonloppuna, että yhteiskuntasopimuksen kaatuminen voi rapauttaa entisestään keskusjärjestöjen uskottavuutta ja ylipäätään uskoa kolmikantaisen sopimiseen.
SAK:n entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Lauri Ihalainen (sd.) neuvoi hyväksymään kilpailukyky- eli yhteiskuntasopimuksen. Ihalainen ymmärtää, että nyt on paljon pelissä.
Järjestelmän tulevaisuuden kannalta eilinen SAK:n äänestyspäätös saattoi olla erittäin tärkeä. Äänet jakaantuivat 14–5. Kolme liittoa, PAM, AKT ja SEL, jäivät ulkopuolelle. Vielä ei ole tietoa, millä tavalla työnantajapuolella suhtaudutaan näin isoon repeämään.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) muistuttaa, että käytännössä SAK:n väestä noin 60 prosenttia lähtee mukaan jatkoneuvotteluihin. Kaikista palkansaajista mukana on noin 80 prosenttia.
SAK asetti sovulle useita ehtoja, mutta käytännössä ne mahdollistavat neuvottelujen jatkamisen. SAK edellyttää, että hallitus luopuu puolentoista miljardin lisäleikkauksista ja toteuttaa luvatut veronkevennykset. Paikallisessa sopimisessakin pitää edetä sovitusti.
Veronkevennysten vaatiminen on mielenkiintoista, koska vasemmistopuolueet eivät yleensä profiloidu verojen keventäjinä. Ay-väki näyttää olevan toista maata. Hallitus joutuukin laskemaan, mikä vaikutus kevennyksillä on valtion talouteen.
Mikäli sopimus saadaan kaikista vaikeuksista huolimatta maaliin saakka, tämä on historiallinen ratkaisu. Käytännössä palkansaajien edut huonontuvat. Vaikeuskerroin on kasvanut, mutta mahdotonta sopiminen ei vieläkään ole.