Säästöpankki on perustettu alkujaan säästämistä varten nimensä mukaisesti. 150 vuotiaalla kotimaisella pankilla on pitkät juuret maan historiassa. Se on auttanut suomalaisia pankkiasioissaan ja erityisesti säästämisen saralla jo vuosikymmenien ajan.
Säästöpankin asiantuntijat muistuttavat, että jokainen voi aloittaa säästämisen iästä riippumatta, pienelläkin summalla. Jos aiheesta haluaa keskustella ja saada lisätietoa, löytyy apu läheltä ja paikallisesti.
– Aloittaminen on vaiheista tärkein. Tämän jälkeen suunnitelman laatiminen on yksi parhaista tavoista konkretisoida, kuinka paljon säästöön on mahdollista laittaa ja mitkä tavoitteet ovat. Jos säästäminen mietityttää, kannattaa tulla keskustelemaan paikan päälle, toteaa Säästöpankin rahoituspäällikkö Tuija Sahlberg hymyillen.
Säästöillä selviää yllättävissäkin menoissa
Elämä ei ole aina niin suoraviivaista, sillä matkalla sattuu ja tapahtuu. Mitä tehdä tilanteessa, kun pesukone rikkoontuu tai omistusasunnon putkiremontti häämöttää edessäpäin? Ehkä suunnitelmissa olisi toteuttaa tulevaisuudessa unelmien matka tai säästää pitkällä tähtäimellä eläkepäiviä varten?
Monelta huolelta välttyy, jos taloudessa on riittävä vararahasto yllättäviä – ja suunniteltujakin menoja varten.
Liian tiukalle laskettu talous saa taas ihmiset valitettavan helposti sortumaan kalliisiin joustoluottoihin tai pikavippeihin paikatakseen taloutta yllättävien menojen takia.
– On ollut ikävä havaita, että joskus toimintatapana on se, että ensin maksetaan ja sitten mietitään, miten maksetaan. Pikavipit eivät tuo onnea. Ne ovat erittäin kalliita lainoja ja niitä kannattaa välttää. Tärkeintä on muistaa, että säästämällä selviää, Sahlberg toteaa.
Säästäminen on siis tärkeää, mutta miten se voi olla mahdollista esimerkiksi lainanlyhennyksen ohella?
Sahlberg kehottaa jo lainanottovaiheessa miettimään omaa taloutta niin, että siihen jää riittävää väljyyttä. Säästämistä kannattaa suunnitella sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita varten.
– Säästämällä lainanmaksun ohella kerrytetään puskurirahastoa yllättäviin menoihin ja samalla säästetään pitkällä tähtäimellä, kommentoi Sahlberg.
– Toivottavaa olisi, että lainan kuukausilyhennyksen ja säästön saisi paketoitua yhteen. Jos asiakas päättää säästää lainamaksun ohella esimerkiksi 100 euroa, voisi miettiä, että se on noin kolme euroa päivässä, sijoituspäällikkö Risto-Matti Lausto muistuttaa.
Indikatiivisen säästö- ja lainalaskurin avulla on mahdollista hahmottaa, miten varallisuus kehittyy, kun asiakas säästää ja maksaa samalla lainaeriään pois. Säästöpankin esimerkkilaskelman mukaan 200 euron rahastosäästäminen kuukausittain voi tietää 15 vuodessa yli 40 000 euron säästöjä 5 prosentin tuotto-oletuksella.
– Jos säästäminen on aloitettu samaan aikaan 150 000 euron asuntolainan ja 700 euron kuukausilyhennyksen kanssa, kohtaavat lainan määrä ja kertyneet säästöt pian 14 vuoden jälkeen. Tällöin voi jatkaa säästämistä ja lainanmaksua tai vaikkapa kuitata säästöillään asuntolainan maksetuksi reilusti etuajassa. Jos asiakas maksaa lainan suunnitelman mukaan 20 vuodessa, hänellä on samanaikaisesti kertynyt merkittävä säästö, esittelevät Sahlberg ja Lausto säästämisen hyötyjä lainanmaksun ohella.
Rahastosäästäminen herättää kiinnostusta
Säästökohteista erityisesti rahasto- ja vakuutussäästäminen nostavat päätään asiakkaiden keskuudessa ja yleinen tietämys kyseisistä vaihtoehdoista on kasvanut ihmisten keskuudessa.
– Rahastosäästäminen käytännössä sopii kaikille ja asiakas voi valita esimerkiksi yhdistelmä- tai korkorahaston, joissa arvonvaihtelut ovat pienempiä osakerahastoihin verrattuna. Alkuun käymme myös läpi asiakkaan riskiprofiilin, jotta löydämme oikeat rahastot ja säästökohteet kullekin, Sahlberg kertoo.
Säästöpankki suosittelee rahastosäästämisen lisäksi sen omaa Elämänvara-sopimusta, joka on tarkoitettu pitkäaikaiseen säästämiseen ja sisältää myös vakavan sairauden turvan. Sen voi sopia 18-59 -vuotias ja Suomessa vakituisesti asuva henkilö.
– Yhdellä ratkaisulla asiakas saa monipuolisten sijoituskohteiden ja suursijoittajaetujen lisäksi joustavat vakuutusmaksut, vakavan sairauden turvan ja verotukselliset edut sekä suursijoittajan edut. Elämänvara on siis mainio tapa hallita varallisuutta ja varautua mahdolliseen vakavan sairastumisen aiheuttamaan taloudelliseen riskiin, Lausto avaa.
Käytännössä Elämänvaran säästetään normaalisti, mutta sen rinnalla on lisäksi vakavan sairauden turva, joka kattaa 20 000 – 40 000 euron arvoisen kertakorvauksen.
– Se on säästömuoto, jossa varat ovat käytettävissä milloin tahansa ja sen voi lunastaa halutessaan, kuten normaalitkin rahastosäästöt, kertoo Lausto.
Säästäminen siis kannattaa – oli motiivina sitten elämän muutoksiin varautuminen, lapsille ja perheelle säästäminen tulevaisuuden varalle tai omien unelmien tavoitteleminen.
– Kuukausittain pienikin laitettu summa voi kerryttää vuosien aikana hyvänkokoisen potin elämän tärkeisiin hetkiin, summaa Sahlberg.
Pohjois-Suomen alueen toimistot:
· Rovaniemi, puh. 029 0412500, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi
· Kuusamo, puh. 029 041 2500, Kitkantie 15, 93600 Kuusamo
· Tornio, 029 041 2500, Hallituskatu 2, 95400 Tornio
Varaa aika neuvotteluun helposti ja nopeasti osoitteesta: www.saastopankki.fi/varaa-aika