Viime viikolla tuli uutisia kahdenlaisen uuden geenitekniikan saavutuksista.
Muinaista dna:ta on pystytty ensimmäisen kerran eristämään Suomessa asuneiden ihmisten luista, ja tulokset julkistettiin juuri. Isonkyrön Leväluhdasta löytyneistä rautakauden luista on pystytty selvittämään kolmen yksilön perimä hyvin ja lisäksi neljän perimä osittain.
Kolmesta yksilöstä kaksi ovat eniten nykysaamelaisten kaltaisia, ja yksi on erilainen, eurooppalaisempi. Se muistuttaa liettualaisia, norjalaisia ja islantilaisia, mutta on elänyt samalla aikakaudella muiden kanssa.
Kiinalainen tutkija puolestaan kertoi saksineensa Crispr-tekniikalla kaksosvauvojen perimää niin, että nämä eivät voi saada hi-virusta. Jos se on totta, kyseessä on ensimmäinen syntyneelle ihmiselle tehty geenimuuntelu. Se avaa huikeita mahdollisuuksia poistaa sairauksia, mutta ajatus designvauvoista on kuin pelottavasta tieteiselokuvasta.
Sen sijaan muinaisen dna:n paljastukset tuntuvat paluulta aikakoneella kauas historiaan. Ihmisillä on aina ollut halu tietää, mistä he tulevat. Nyt muinais-dna:n avulla voi täydentää ja vahvistaa esimerkiksi arkeologian avulla kerättyä tietoa.
Leväluhdassa on ollut harvinainen vesihauta, jossa luut ovat painuneet hapettomaan litorinasaveen. Pitkään ajateltiin, että kyseessä on uhripaikka. Leväluhtaan on haudattu vähintään 98 vainajaa, jotka ovat olleet pääasiassa naisia.
Haudasta löytyneet esineet ovat kuitenkin osoittaneet, että vainajat olivat arvostettuja yhteisönsä jäseniä.
Saamelaisen kaltaisen perimän löytyminen ei ollut yllätys, sillä Leväluhdan pääkallojen ja luiden aikaisempi tutkimus, seudun paikannimistö ja kielitutkimus ovat viitanneet saamelaisväestöön.
– Geneettisesti saamelaistyyppinen väestö on siis asuttanut aikoinaan eteläisempää Suomea kuin nykyväestöjen asutuksesta voisi päätellä, kertoo tutkija Kerttu Majander Helsingin yliopistosta ja saksalaisesta Max Planck -instituutista.
Muinais-dna:ta on tutkittu myös Kuolan niemimaalta löytyneistä 3 500 vuotta vanhoista luista. Niissä siperialaista perimää on vielä enemmän. Kaikista nykyisistä kansoista eniten sitä on Pohjois-Siperiassa elävässä Nganasan-väestössä.
Uralilaisten kielten puhujien asuinalueet muodostavat lähes yhtäjaksoisen linjan Pohjois-Aasiasta Pohjois-Eurooppaan. Siperialaiset geenit ovat sekoittuneet keskieurooppalaisen viljelijäväestön ja metsästäjä-keräilijöiden perimän kanssa. Suomalaisissa siperialaisperimä on näkyvissä, ruotsalaisissa ja norjalaisissa sitä ei ole.
– Tämän päivän saamelaiset edustavat siperialaista perimää vahvemmin kuin yksikään toinen väestö Euroopassa, sanoo professori Päivi Onkamo, joka on Helsingin ja Turun yliopiston suomalais-ugrilaisen muinaisgenomihankkeen johtaja.
Populaatiogeneetikko Elina Salmela Helsingin yliopistosta on ollut mukana tutkimuksessa. Hän kertoo blogissaan, että Suomen väestössä on tapahtunut merkittävä geneettinen muutos rautakaudelta nykypäivään. Nyt tiedetään, että itäinen komponentti on tullut Fennoskandiaan ainakin 3 500 vuotta sitten.
– Sama siperialainen komponentti oli itse asiassa nähtävissä kaikissa tutkimissamme uralilaisia kieliä puhuvissa nykyväestöissä paitsi unkarilaisissa, ja lisäksi venäläisissä, Salmela kirjoittaa.
Leväluhdasta löytynyt perimältään erilainen vainaja osoittaa, että ihmiset ovat liikkuneet jo tuhansia vuosia sitten pitkiäkin välimatkoja ja olleet toistensa kanssa tekemisissä. He ovat voineet vaihdella asutustaan vuodenaikojen mukaan ja kulkea tekemässä kauppaa.
Leväluhta-projekti jatkuu edelleen. Sen johtaja, arkeologi Anna Wessman on tutkinut aluetta vuodesta 2006 asti.
Nyt julkaistu tutkimus ei paljasta, onko muinaisten leväluhtalaisten jälkeläisiä jäänyt asumaan Isonkyrön seudulle, mutta ehkä saamme jatkossa lisätietoa. Monet nykyasukkaat ovat tutkituttaneet perimäänsä ja selvittäneet koko mitokondrio-dna:nsa eli äitilinjansa, tietää Marja Pirttivaara, joka on kirjoittanut dna-sukututkimuksesta oppaan.
Myös itä- ja länsisuomalaisten toisistaan eroavan perimän taustaa pyritään selvittämään tarkemmin. Näytteitä on kerätty ja niitä tutkitaan parhaillaan. Tavoitteena on selvittää, kuinka kaukana historiassa nykyinen ero tulee näkyviin.
Vielä ei tiedetä, millä alueilla nykysiperialaisen näköistä perimää on ollut.
– Tiedämme vain, että 7 000–8 000 vuoden takaisessa Karjalassa ja 5 000–7 000 vuoden takaisessa Baltiassa emme sitä näe, Elina Salmela kirjoittaa blogissaan.
Muinaisen dna:n tutkimustuloksista on tiedotettu myös kaikilla saamelaiskielillä. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio kertoo, ettei geenitutkimus ole tuonut saamelaisille uutta tietoa.
– Olemme tienneet, että perimätiedon mukaan saamelaisia on asunut etelässä. Nuuksion kansallispuiston nimikin sen jo kertoo. Varmasti löytyy vielä lisää arkeologisia kohteita, jotka todistavat samaa.
Sanila-Aikion mukaan elävän saamelaiskulttuurin jatkumo ja muodot ovat genetiikkaa merkityksellisempiä. Hän ei näe, että geenitutkimus edistäisi kielen ja kulttuurin siirtymistä ja saamelaisten oikeuksien paranemista.
– Geenit eivät pysty siirtämään ja opettamaan tietoa, taitoa ja maailmankuvaa.
Saamelaiset tuntevat kyllä muiden arktisten alkuperäiskansojen kanssa yhteyttä, joka näkyy kulttuuriperinnössä ja tavassa selviytyä. Siinä mielessä geeniperinnöllä voi olla merkitystä, vaikka enemmän yhteisyys tulee Sanila-Aikion mielestä nykyisistä oloista ja tavoista.