Ruot­sa­lais­leh­ti: Tuk­hol­man vii­me­viik­koi­sel­la rä­jäh­dyk­sel­lä yh­teyk­siä huu­me­kaup­paan

Räjähdyksestä epäilty mies on vangittu. Hänellä on raju rikostausta.

-
Kuva: Janerik Henriksson

Ruotsalaislehti Expressenin mukaan viime viikolla räjähdyksen kohteeksi Tukholmassa joutunut kerrostalo toimi keskuksena huumeiden välittämiselle.

Talo sijaitsee Östermalmin kaupunginosassa, joka on yksi Ruotsin kalleimmista. Asuntojen neliöhinta siellä on lähes 100 000 kruunua (lähes 9 500 euroa).

Expressenin mukaan talossa on nimenomaan myyty huumeita alueen rikkaille. Sieltä on saanut ainakin kannabista ja kokaiinia.

Lehden haastattelema nimetön lähde kertoo ostaneensa talosta huumeita myös itse.

– Sain ovikoodin, menin alas, ja kama löytyi kellarista. Siinä oli jotain epämiellyttävää, joten ostin sieltä vain kerran, tämä sanoo.

Lähteen mukaan myyjiä on useita, ja he kuuluivat alueella toimivaan verkostoon. Toiminta perustuu siihen, että huumeet jätetään johonkin ja ohjataan ostaja niiden luo. Aineet eivät liiku suoraan ihmiseltä toiselle, mikä tekee myyjien jäljittämisestä vaikeampaa

Kaksi rikollisverkostoa sodassa

Expressenin tietojen mukaan alueen huumekauppaan liittyy viiden ja puolen vuoden vankeustuomiota huumausainerikoksista suorittava nelikymppinen mies.

Mies on toiminut välittäjänä vuokranantajien ja näiden vuokralaisten välillä, mutta pitänyt saamansa avaimet asuntoihin. Hän on käyttänyt sen jälkeen avaimia päästäkseen rappukäytäviin, vinteille ja kellareihin piilottamaan huumeita, jotta ostajat voivat noutaa ne.

Miestä koskevan tutkinnan yhteydessä ilmi tuli useita osoitteita Östermalmin alueella. Hän on myös asunut alueella itse.

Östermalmin räjähdyksestä epäiltynä on vangittu mies, jolla on yhteyksiä moottoripyöräjengi sekä moottoripyöräjengiin että rikollisverkostoon, joka on sodassa toisen verkoston kanssa. Mies oli räjähdyspäivänä lomalla vankilasta, jossa hän suorittaa tuomiota murhan yrityksestä.

Jengien välinen konflikti alkoi vuonna 2013 syytöksillä siitä, että toiseen jengiin kuuluva henkilö olisi varastanut erän kokaiinia toiselta jengiltä.

Rikkaat ostavat huumeet, diileri kantaa riskit

Poliisi ei ole kommentoinut Expressenin tietoja tukholmalaistalosta. Expressenin tietojen mukaan poliisi on kohdistanut hyvin vähän resursseja ja huomiota Tukholman hienostoalueisiin.

Sen huumeidenvastainen työ on keskittynyt Tukholman pahamaineisiin lähiöihin, kuten Rinkebyhyn, Tenstaan, Fittjaan ja Albyhyn. Suurin osa paljon huomiota saaneista murhista on tapahtunut juuri lähiöissä, ja usein murhatuilla on ollut yhteys johonkin Tukholman rikollisjärjestöistä.

Expressen on aiemmin tutkinut eteläisen Ruotsin jengisotia. Tuolloin paljastui, että ostajille huumekauppa on lähes riskitöntä. Riskin kantavat myyjät, jotka joutuvat ammuskelujen uhriksi.

Lehti julkaisi vuonna 2018 artikkelin, jossa se sanoo hyväosaisten rahoittavan Etelä-Ruotsin jengisodan. Jengit ostavat huumerahoilla aseita.

– Niin kauan kun on asiakkaita, tämän kaltaista rikollisuutta tulee olemaan, sanoo Malmön poliisimestari Stefan Sintéus Expressenille.

Myös Malmössä poliisin huumeiden vastainen työ keskittyy ongelmalähiöihin enemmän kuin hyväosaisten alueisiin. Yksi näistä alueista on Lindängen, jossa tapahtui lähes puolet Malmön murhista vuonna 2016.

Expressenin haastattelemat huumeita käyttävät rikkaat malmöläisnuoret sanovat, että moni heidän diilereistään tulee juuri Lindängenistä.

– Meidän ei tarvitse koskaan mennä sinne, he tulevat luoksemme. Se on turvallisempaa molemmille kuin se, että meidän pitäisi mennä alueelle. Kukaan ei halua sitä, sanoo Erik-niminen mies.