Ruo­ka­hui­jaus­ten te­ke­mi­nen käy vai­keam­mak­si

Ruokapetokset ovat usein tuottoisaa rikollisuutta, jossa on pieni riski jäädä kiinni. Petokset voivat aiheuttaa terveysvaaraa kuluttajalle ja nakertaa luottamusta elintarvikeketjuun. Viranomaisten tiukentuva ote ja uudet tutkimusmenetelmät merkitsevät kuitenkin vaikeuksia huijareille.

Suuri herätys ruokapetoksiin oli vuoden 2013 hevosenlihaskandaali, määrittelee lakimies Hanna Brotherus Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta. Nautana myytyä hevosenlihaa löydettiin eri puolilta Eurooppaa.

– Sen jälkeen viranomaisten yhteistyön parantaminen on nähty yhä tärkeämmäksi, koska ilman sitä petoksia ei välttämättä pystytä selvittämään.

Perinteisesti elintarvikevalvonta on keskittynyt ruuan turvallisuuteen.

– Elintarvikevalvonta ja omavalvonta eivät ole olleet kovin hyviä petosten havaitsemisessa. Riskioletukset lähtevät yleensä siitä, että kyseessä on tahaton virhe tai esimerkiksi tiedon puute. Tahallisiin petoksiin on vasta viime vuosina herätty, pohtii Eviran kemian laboratorion johtaja Janne Nieminen.

Valvontaviranomaisten eli Eviran, aluehallintoviraston ja kuntien elintarvikevalvonnan lisäksi petosten vastaisessa verkostossa ovat mukana Tulli, poliisi, verottaja ja syyttäjälaitos. Ruokahuijauksiin liittyy usein muutakin rikollisuutta kuten veronkiertoa, kirjanpitorikoksia ja salakuljetusta.

Uusia menetelmiä jo käytössä

Huijauksissa voidaan esimerkiksi korvata tuote kokonaan tai osittain halvemmalla raaka-aineella, väärentää alkuperämaa tai valehdella tuotantotapa. Ekstra-neitsytoliiviöljyyn lisätään halpaa bulkkiöljyä, luomu ei olekaan luonnonmukaista, päiväyksiä väärennetään.

Tuotteessa voidaan myös käyttää kiellettyjä ainesosia tai menetelmiä. Esimerkiksi kaikilla geenimuunnelluilla lajikkeilla ei ole lupia EU:ssa.

Suomessa tavallisimpia petoksia ovat Brotheruksen arvion mukaan marjojen ja hedelmien sekä lihan väittäminen kotimaiseksi, vaikka ne ovat peräisin muista maista.

Ruokahuijausten selvittäminen onnistuu yhä paremmin uusilla analyysimenetelmillä. Evira käyttää jo dna-tutkimusta lajien tunnistukseen ja geenimuunnellun ruuan analysointiin. Myös Tulli tekee GMO-valvontaa. Elintarviketeollisuudessa käytetään isotooppitutkimusta esimerkiksi viinien alkuperän tutkimiseen.

Makkaran sisältö selville

Dna-viivakoodauksessa lajien perimästä sekvensoidaan sama lyhyt alue, jota voidaan käyttää lajintunnistukseen vertaamalla näytettä geenidatapankkiin. Selville saadaan esimerkiksi liha- tai kalalaji. Usein vaaleat kalat kuten turska ja seiti on helppo sekoittaa keskenään. Kalalaji voidaan määrittää mädistä, suomusta tai muualta eläimestä.

– Analysointi onnistuu myös prosessoiduista elintarvikkeista, mutta toistaiseksi vain yksittäisestä lajista kerrallaan. Tekniikka kuitenkin paranee koko ajan. Jatkossa voidaan analysoida esimerkiksi makkarasta, mitä sinne on laitettu, Nieminen sanoo.

Isotooppianalyysillä voidaan puolestaan paikantaa esimerkiksi hunajan, marjojen ja vihannesten alkuperä. Alkuaineiden eri muotoja eli isotooppeja esiintyy eri pitoisuuksina eri alueilla, ja ne siirtyvät kasveihin ympäristönsä mukaisesti.

Menetelmää voidaan myös käyttää luomutuotteiden aitouden varmistamiseen, sillä ruuan typpikoostumus paljastaa käytetyn lannoitteen laadun.