Ro­va­nie­mel­tä pois: Keit­tiö­mes­ta­ri tarjoaa "kii­veil­le" ruista, piimää ja puo­luk­kaa

Eeva Torvinen nauttii luonnossa liikkumisesta Uuden-Seelannin huikeissa maisemissa.

Asun... Christchurchissa Uuden-Seelannin Eteläsaarella. Asumme avomieheni kanssa noin viiden kilometrin päässä keskustasta, vanhassa, mutta kauniissa omakotitalossa.

Tähän aikaan vuodesta... täällä päin maailmaa on syksy. Kelit ovat kylmenneet ja talvi tulossa kovaa vauhtia. Täällä on tosi kostea ilmasto ja talvisin lämpötila pysyy + 10 asteen tienoilla.

Olen onnellinen... että päädyin tänne. Uusi-Seelanti on kaunis maa, samantapainen kuin Suomi, vain lämpimämpi. Saan tehdä unelmatyötäni ja olla terve. Olen löytänyt elämääni tasapainon.

Tavoitteeni on... tuoda esille suomalaista ruokakulttuuria ja sen makuja. Paikallisesta ravintolatarjonnasta puuttuu pohjoismainen keittiö kokonaan, mutta sille on selvästi tilaa. Haluankin tuoda tänne palan aitoa lappilaisuutta, näyttää kuinka maukasta suomalainen ruoka kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Tällä hetkellä ruokalistaltamme löytyykin muun muassa mustikkaa, puolukkaa, tyrniä, piimää, ohraa, ruista, mallasleipää ja salmiakkia.

Joskus kaipaan... Suomalaista rakentamista, sitä että sisätiloissa on talvellakin lämmintä ja kuivaa. Uudessa-Seelannissa talot on rakennettu huonosti. Seinistä puuttuu eristeet, eivätkä yksinkertaiset tiivistämättömät ikkunat pidä lämpöä. Asuin puoli vuotta talossa, jossa oli niin kylmä, että jouduin nukkumaan huppari päällä, pitkät housut ja villasukat jalassa, kahden peiton alla. Aamulla herätessä sormet olivat kohmeessa ja hengitys höyrysi. Asuin myös hetken vanhassa homeisessa kerrostalossa. Pyykit saivat roikkua narulla kuivumassa päiviä, eivätkä silloinkaan kuivuneet täysin. Kaipaan myös puulattioita, sillä täällä kokolattiamatot ovat suosiossa. Ne ovat kuitenkin todella hankalia pitää puhtaana. Myös salmiakkia, ruisleipää, suomalaista kahvia ja kotoista kahvinkeittimen porinaa on usein ikävä.

Yllätyin... kuinka nopeasti englannin kieli karttuu, kun vain uskaltaa puhua. Koulussa olin aivan toivoton englannin kielen kanssa ja lukiossa kirjoitin kielestä A:n. Haaveilin pitkään ulkomailla asumisesta ja uran luomisesta, mutta heikon kielitaidon takia lykkäsin lähtemistä. Onneksi lopulta uskalsin.

Haaveilen... omasta pienestä boutique-hotellista täällä Uudessa-Seelannissa. Huoneita olisi maksimissaan kymmenen ja hotellissa olisi pieni ravintola ja puutarha, jossa kasvattaisin vihannekset, marjat ja yrtit ravintolan tarpeisiin. Hotelli sijaitsisi rannan läheisyydessä, joten aamut alkaisivat surffaamalla. Pyytäisin tietysti myös perheeni ja ystäväni kylään ja majoittaisin heidät hotelliini...

Heikkouteni... on suomalainen tapa sanoa asiat yksinkertaisesti ja töksäyttelemällä. Olen joutunut harjoittelemaan ”please” sanan käyttöä, samoin kuin ”mitä kuuluu” kysymyksen kysymistä jokaiselta puolitutulta (ja myös tuntemattomilta). Tuntuu oudolta kertoa päivän suunnitelmista vaatekaupan työntekijälle, jonka vasta ensikertaa tapaa, ja poistuessa sanoa että ”nähdään!”, vaikka molemmat tietävät, ettei nähdä enää uudelleen.

Vahvuuteni on... rohkeus. Se että uskaltaa toteuttaa unelmia, lähteä kohti uutta ja tuntematonta. En pelkää yksin olemista.

Suurin saavutukseni... on tämänhetkinen urani keittiömestarina maapallon toisella puolella.

Se kyllä harmittaa... kun tulee perhettä ikävä, ja lentomatka maiden välillä kestää 30 tuntia.

Lapsuudessani... vietimme paljon aikaa luonnossa. Keräsimme marjoja ja sieniä, uimme ja kalastimme. Meillä oli mökillä oma porkkana- ja perunamaa. Nyt osaa arvostaa sitä, että on lapsena nähnyt, mistä ruoka tulee omaan ruokapöytään. Olen myös onnellinen, ettei lapsuudessamme ollut kännyköitä eikä videopelejä.

Juureni... ovat minulle tärkeät. Täällä asuessani olen tajunnut, kuinka paljon suomalaisuus minulle merkitsee, ja oppinut ymmärtämään suomalaista kulttuuria, etenkin ruokakulttuuria ja perinteitä, paremmin. Olen myös oppinut arvostamaan asioita, joita olen ennen pitänyt itsestäänselvyytenä, kuten ilmaista terveydenhuoltoa ja koulutusta, lämpimiä taloja ja hanavettä, joka ei maistu kloorilta.

Eniten kaipaan Rovaniemeltä... perhettä, yötöntä yötä, lumen narsketta kengänpohjissa ja taivaalla loimuavia revontulia.

En kaipaa Rovaniemen... kaamosta ja pimeää.

Matkustan Rovaniemelle... kerran vuodessa. Lentomatka on pitkä ja lennot hintavia. Reissua joutuu suunnittelemaan puoli vuotta etukäteen. Kuitenkin, joka kerta kun sinne pääsen, on se sen arvoista ja tuntuu ettei olisi poissa ollutkaan. Kävimme kiivi-mieheni, kuten uusiseelantilaiset itseään kutsuvat, kanssa Rovaniemellä jouluna 2017. Se oli hänen ensimmäinen matkansa Euroopassa ja hän koki ensimmäistä kertaa valkoisen joulun, -25 asteen pakkaset, kaamoksen ja revontulet. Nyt hän ei malta odottaa, että pääsee näkemään kuuluisan keskiyön auringon.