Aikuisten Santa´s Floorball Cup pelattiin Rovaniemellä toista kertaa. Toisena vuonna mukana oli yhteensä 12 joukkuetta. Ilahduttavaa oli uusien joukkueiden ja kuntien mukaan tulo.
Lappilaisessa salibandyssä on paljon potentiaalia ja lähikuntien yhteistyö turnauksen kasvattamiseksi on tulevaisuuden visiona.
Tämän kevään mestariksi eteni Top Dogs jännittävien vaiheiden jälkeen. Rangaistuslaukauksiin saakka venynyt finaali Team Elelinea vastaan päättyi lopulta rangaistuslaukauksien jälkeen 3-2.